Madagaskarin luonto on ainutlaatuinen. Saarivaltiossa elää 5 % maailman tunnetuista eliölajeista. Suurin osa niistä on endeemisiä, eli niitä ei tavata missään muualla. Tällaisia ovat esimerkiksi puolikädellisiin kuuluvat makit, jotka ovat kaikki uhanalaisia.
Korkeasaari käynnisti vuonna 2021 Suomen luonnonsuojeluliiton kanssa nelivuotisen Tontolo maitso -nimisen hankkeen Madagaskarin metsäluonnon ja makien suojelemiseksi. Hanke keskittyi Torotorofotsyn suojellun kosteikkoalueen metsiin, jossa elävät mm. äärimmäisen uhanalaiset indrit ja kultamantellat. Torotorofotsy kuuluu vuonna 1971 solmitun kansainvälisen Ramsar-sopimuksen alaisiin suojeltaviin, maailmanlaajuisesti merkittäviin kosteikkoalueisiin.
Monia Torotorofotsyn alueen kosteikoista on muutettu riisipelloiksi ja metsiä eukalyptysviljelmiksi, josta jatkojalostetaan puuhiiltä paikallisten energianlähteeksi. Kaskeaminen aiheuttaa hallitsemattomia metsäpaloja, ja laiton kaivostoiminta tuhoaa luonnontilaisia elinympäristöjä. Tämän lisäksi makeja uhkaa myös salametsästys, sillä osalle köyhyydessä elävistä paikallisista ne voivat olla ainoa saatavilla oleva proteiinilähde.
Tontolo maitso -hanke edisti metsien ja siten makien suojelua tukemalla yhteisöiden kestävää kehitystä ja osallistamalla paikallisia. Tavoitteena oli puuston lisääminen maatalousmailla, polttopuuta säästävien hellojen käyttöönotto, ekologisesti kestäviin maatalousmenetelmiin siirtyminen, viljelijäyhdistysten perustaminen ja ympäristötietouden lisääminen. Hankkeessa kerättiin säännöllisesti tietoa eri makilajien populaatioista, sillä tietoa tarvitaan lajien suojelun perustaksi. Myös Korkeasaari on ollut apuna populaatioiden kartoittamisessa.
Hankkeen tulokset
Torotorofotsyssa asuu parisen tuhatta ihmistä, jotka saavat niukan elantonsa maataloudesta. Perinteiset viljelymenetelmät kaventavat metsäalaa ja uhkaavat kosteikkoa. Paikallisille koulutettiin kestävämpiä viljelymenetelmiä ja tuotiin viljelykiertoon uusia hyötykasveja. Koulutusta annettiin myös esimerkiksi kanojen tai kalojen kasvatuksesta ravinnonsaannin turvaamiseksi.
Hankkeen aikana perustettiin kaksi viljelijäyhdistystä, jotka jatkavat toimintaansa hankkeen päätyttyäkin, jakavat tietotaitoa, toimivat heikompien satovuosien turvaverkkona ja edistävät sadon myyntiä runsaina vuosina. Yhteensä 40 perheelle tehtiin yksilölliset peltometsäviljelyn suunnitelmat. Taimitarhalla kasvatettiin viljelmille jaettavaksi yhteensä noin 100 000 puuntainta, sekä hedelmäpuita että paikallisia nopeasti kasvavia puulajeja. Kaikkiin alueen talouksiin jaettiin puuta ja puuhiiltä säästävät hellat, yhteensä 755 kpl.
Hanke on paikallisten mukaan muuttanut heidän elämäänsä merkittävästi. Hankkeen lopussa toteutetuissa haastatteluissa kerrottiin, että ruokaa oli enemmän ja monipuolisemmin. Hellojen käyttäjät kertoivat vähentyneestä puun tarpeesta, aiemmin yhdeksi päiväksi tarvitulla polttopuun määrällä valmistettiin nyt jopa viikon ruuat. Uusilla viljelymenetelmillä oli saatu paremmin satoa, esimerkiksi eräs nainen kertoi saavansa papusatoa kymmenkertaisesti samalta kylvöalalta. Tulojen ansiosta kotiin oli saatu peltikatto tai kokonaan uusi koti, kylän ensimmäinen maanmuokkauskone, aurinkopaneeli, radio tai televisio. Lapsille oli voitu ostaa vaatteita, koulutarvikkeita ja tukea jatkokoulutukseen. Isovanhemmat aikoivat opettaa lapsilleen ja lapsenlapsilleen kaiken oppimansa viljelystä. Hankkeen tärkein saavutus oli toivo turvatummasta tulevaisuudesta luonnon kannalta kestävämmin keinoin.
