Julkaistu 07.06.2024
Korkeasaaren nuoret amurintiikerit aikuistuvat
Korkeasaaren nuoret tiikerit lähestyvät kahden vuoden ikää ja ovat itsenäistymässä. Amurintiikereiden suojeluohjelmassa molempien naarastiikereiden tulevaisuus on jo suunniteltu. Pennuista toinen muuttaa Tallinnan eläintarhan uuteen Tiikerilaaksoon ja toinen jää Korkeasaareen. Korkeasaaren nykyinen amurintiikeripari on saanut kaksi pentuetta ja eläköityy nyt suojeluohjelman lisääntyvien parien joukosta.
Uhanalainen amurintiikeri kuuluu eurooppalaisten eläintarhojen yhteiseen suojeluohjelmaan (EEP), jossa eläinten lisääntymisistä ja siirroista suositukset tekee lajikoordinaattori. Koordinaattorilla on yksilötiedot sisältävä kantakirja, jonka avulla hän valitsee eläimille lisääntymiskumppanit tavoitteenaan säilyttää amurintiikerien geneettinen monimuotoisuus. Näin pidetään yllä uhanalaisen alalajin elinvoimaista tarhakantaa, josta voidaan tarvittaessa tehdä luontoonpalautuksia elinalueelle.
Korkeasaaressa elokuussa 2022 syntyneet tiikerinaaraat Ohana ja Odeya ovat tulleet siihen ikään, että luonnossa ne lähtisivät etsimään omia reviireitään. Korkeasaaren tiikereiden tiloja on laajennettu, jotta emonsa hoivissa varttuneet tiikerit ovat saaneet aikuistuessaan myös omaa rauhaa.
”Ohana on pennuista selvästi itsenäisempi, eikä se enää tule emonsa Sibirin kanssa juttuun. Varsinkin ruokinta-aikoina käy hyvin selväksi, että Ohana ei jaa resurssejaan. Odeya sen sijaan ei haasta emoaan, joten ne viihtyvät hyvin yhdessä Sibirin kanssa”, luonnehtii eläintenhoitaja Jonne Stenroth.
Lajikoordinaattorin suosituksesta Ohana muuttaa pian uuteen kotiin, vaan ei kovin kauas – Tallinnan eläintarhan uuteen Tiikerilaaksoon. Sinne saapuu myös Ohanan kumppaniksi kaavailtu nuori amurintiikeriuros skotlantilaisesta eläintarhasta. Kesäkuun aikana valmistuvan uuden alueen suunnittelussa lähtökohtana on pidetty eläinten hyvinvointia.
Tiikerisiskoksista toinen, Odeya, jää pysyvästi syntymäsaareensa. Toistaiseksi se jatkaa hyvin sujuvaa yhteiseloaan emonsa kanssa ja saa aikanaan seurakseen nuoren, geneettisesti sille sopivan puolison. Korkeasaaren nykyisellä tiikeripariskunnalla ehti olla kaksi pentuetta eikä lisää pentuja enää odoteta. Lajikoordinaattorin mukaan 11-vuotiaat tiikerit ovat tehneet hyvin osansa eläintarhakannan monimuotoisuuden eteen.