Korkeasaaren vuosi 2024

Korkeasaaren vuosikertomus 2024 on nyt julkaistu! Näin eläintarhan toimitusjohtaja Sanna Hellstöm tiivistää vuoden tapahtumat esipuheessaan. Lopusta löydät latauslinkin julkaisuun.

Vuosi oli Korkeasaaressa monin tavoin onnistunut. Kävijämäärä oli säätiöajan korkein, 545 912 vierailijaa. Vierailijoita houkuttelivat ainakin kesän dinosaurusnäyttely ja vuoden suurin ja tunnetuin tapahtuma Kissojen Yö. Kissojen Yön aikaan järjestettiin ensimmäistä kertaa K18-ilta aikuisille ja se keräsi paljon myönteistä palautetta. Korkeasaaren tunnettuus ja maine on pysynyt korkealla tasolla ja Korkeasaari oli vapaa-ajankohteiden vertailussa ykkönen ja mainetutkimuksessa matkailu- ja ravintola-alan paras.

Suuri kävijämäärä siivitti myös taloudellisesti onnistuneeseen vuoteen. Korkeasaari saa kaupungilta tukea toimintaansa, mutta oman varainhankinnan osuus on kasvanut viime vuosina. Vuonna 2024 Korkeasaaren kuluista 66 % katettiin omalla tulonhankinnalla.

Korkeasaari sai ilahduttavasti ensimmäistä kertaa hyvän työpaikan Great Place to Work -sertifikaatin. Motivoituneet, innostuneet ja hyvinvoivat työntekijät ovat edellytys sille, että eläintarha voi kehittyä ja säilyttää asemansa sekä kiinnostavana vierailukohteena että työpaikkana.

Vuoden 2024 lopussa Korkeasaaressa oli 182 eläinlajia. Eläinten lisääntyminen onnistui esimerkiksi manuleilla, markhoreilla ja myskihärillä. Riemastuttava eläinuutinen oli brasiliansateenkaariboa Pedron löytyminen karkureissunsa jälkeen. Eläinten hyvinvointikartoitukset saatiin tehtyä ensimmäisen kerran ja jatkossa nämä tehdään kaikille eläimille vuosittain. Kartoitusten tulosten perusteella voidaan entisestään parantaa eläinten elinoloja Korkeasaaressa.

Korkeasaari lahjoitti yhteensä 163 000 euroa 12 eri suojeluhankkeelle sekä Ukrainan eläintarhoille. Lisäksi lahjoitusvaroja saatiin Korkeasaaren Villieläinsairaalalle, jossa hoidettiin 1324 luonnonvaraista eläintä. Vuoden aikana Korkeasaaressa tehtiin monenlaista tutkimusta eläinten hyvinvoinnista ihmisten kokemuksiin ja tutkimusjulkaisuja syntyi yhdeksän kappaletta.

Kruunusiltojen rakentaminen jatkui eläintarhan vieressä ja Korkeasaaren oman uuden sisäänkäyntirakennuksen rakennustyöt alkoivat. Rakentamisen etenemistä juhlistettiin peruskiven muurauksella. Sisäänkäyntirakennus on säätiöajan suurin investointi Korkeasaaressa ja sen toteutukseen tarvitaan monia asiantuntijoita eläintarhassa yhteistyökumppaneiden lisäksi.

Sanna Hellström
Korkeasaaren eläintarhan säätiön toimitusjohtaja

Korkeasaaren vuosi 2024

(13,48 Mt)

Lataa