Siirry sisältöön
Amurintiikerit kasvotusten

Suojeluhankkeemme

Eläintarhassa tapahtuvan lajiensuojelu- ja ympäristökasvatustyön lisäksi Korkeasaari osallistuu eri puolilla maailmaa tapahtuvaan luonnonsuojelutyöhön. Suuri osa työstä on taloudellista tukemista: olemme lahjoittaneet satoja tuhansia euroja luonnonalueilla tapahtuvaan suojelutoimintaan.

AMUR-hanke

Venäjän Kaukoidässä elävien kissapetojen tilanne on huolestuttava. Amurinleopardeja uhkaa sukupuutto – niitä elää luonnossa vain noin 100 yksilöä. Amurintiikereitäkin oli vähimmillään luonnossa vain noin 40 yksilöä, mutta niiden luonnonkanta on saatu sinnikkään suojelutyön avulla vahvistumaan. Suojelukumppaninamme hankkeessa toimii WildCats Conservation Alliance.  Järjestön suojelupartiot muun muassa valvovat Amurin kissapetojen elinalueita salametsästäjien ja tulipalojen varalta

Berberiapinoiden suojelu

Berberiapinat elävät pääosin Marokon ja Pohjois-Algerian vuoristometsissä, lisäksi Gibraltarilla asustaa pieni populaatio. Laji luokitellaan nykyisin erittäin uhanalaiseksi, ja luonnossa niitä elää enää noin 7 000–10 000 yksilöä. Suojelukumppaninamme hankkeessa toimii Barbary Macaque Awareness and Conservation. Korkeasaaressa kerätyillä varoilla rahoitetaan muun muassa luonnonvaraisten apinalaumojen kenttätutkimusta ja paikallisväestön kouluttamista.

Berberiapina lumisella oksalla Berberiapina lumisella oksalla

Kulaanien suojelu

Viimeisen vuosikymmenien aikana aasianvilliaasien määrä on romahtanut ja laji luokitellaan vaarantuneeksi, alalaji kulaani sen sijaan erittäin uhanalaiseksi. Suojelukumppaninamme hankkeessa toimii Frankfurt Zoological Society. Hankkeessa vahvistetaan kulaanien luonnonpopulaatiota Kazakstanissa Altyn Dalan suojelualueella ennallistamalla aroaluetta, lajin siirtoistutuksilla, lajin elinalueita ja eläinten luontaisia kulkureittejä tutkimalla sekä vaikuttamalla paikallisväestöön ympäristökasvatuksen keinoin.

Kultatamariinien suojelu

Kultatamariini on erittäin uhanalainen pikkuapina. Lajin suurimpia uhkia ovat sademetsien hakkuut, jotka pienentävät ja pirstovat elinalueita entisestään. Korkeasaari ja Jungle Juice Bar yhdistivät voimansa kultatamariinien suojelun edistämiseksi – myös sinä voit osallistua suojeluun! Suojelukumppaninamme hankkeessa toimii Save the Golden Lion Tamarin, ja Korkeasaaressa kerätyillä varoilla ennallistetaan lajin elinalueita.

Lumileopardien suojelu

Lumileopardit elävät Himalajan vuoristossa 12 eri valtion alueella. Luonnonkannaksi arvioidaan 4000–6600 yksilöä ja laji luokitellaan vaarantuneeksi. Korkeasaari liittyi vuonna 2012 kansainvälisen Snow Leopard Trust -järjestön jäseneksi tukeakseen luonnon lumileopardien hyväksi tehtävää työtä, ja järjestö toimii suojelukumppaninamme hankkeessa. Hankkeessa on muun muassa tuettu lajin tutkimusta tukevaa gps-pannoitusta.

Manulien suojelu

Manuli on pieni tuuheaturkkinen arokissa, joka elää laajalla alueella Aasian aroilla. Manulin luonnonkanta on vähenemässä, vaikka se luokitellaan vielä elinvoimaiseksi lajiksi. Korkeasaari on tukenut manuleiden suojelutyötä vuodesta 2014. Suojelukumppaninamme hankkeessa toimii Pallas’s Cat International Conservation Alliance. Projekteissa manuleita tutkitaan niiden elinalueilla muun muassa kamera-ansojen avulla. Tärkeä osa hankkeita on myös paikallisväestön osallistuminen suojelutyöhön, ja lajista kerrotaan paikallisille paimenille, koululaisille ja kyläyhteisöille.

Partakorppikotkien suojelu

Korppikotkat ovat vuoristoekosysteemien lippulaivalajeja. Raatoja syömällä ne ehkäisevät tarttuvien tautien leviämistä ja kierrättävät harvaan asutuille alueille jäävät raadot luonnon kiertokulkuun. Suojelukumppaninamme hankkeessa toimii Vulture Conservation Foundation. Korppikotkien suojelussa keskitytään etenkin luontoonpalautuksiin, onnistuneen tarhakasvatuksen edistämiseen, korppikotkien tutkimukseen luonnossa ja erilaisten myrkytysten ehkäisyyn. Myös Korkeasaaressa kuoriutuneita partakorppikotkia on lähetetty luontoon.

Pikkupandojen suojelu

Pikkupandat elävät Himalajan vuoristoalueella noin kahden–neljän kilometrin korkeudessa. Pikkupandoja on luonnossa alle 10 000 ja määrät ovat laskussa. Pikkupandojen lukumäärä on laskenut noin 50% viimeisen 18 vuoden aikana. Nykyään pikkupanda on erittäin uhanalainen. Suojelukumppaninamme hankkeessa toimii Red Panda Network. Suojeluvaroilla perustetaan uusia suojelualueita, tehdään tutkimusta, valistetaan ihmisiä sekä palkataan metsänvartijoita.

pikkupanda pikkupanda

Saimaannorppien suojelu

Saimaannorppa on yksi maailman uhanalaisimmista hylkeistä. Sitä pidettiin 1900-luvun alussa kalastukselle haitallisena eläimenä ja siitä maksettiin jopa tapporahaa. Saimaannorppa rauhoitettiin 1955, mutta norppakanta pieneni 1980-luvulle saakka, jolloin norppia oli enää hieman alle 200. Korkeasaari ohjaa keräysvarat kokonaisuudessaan Suomen luonnonsuojeluliiton Saimaalla tekemään saimaannorpan suojelutyöhön. Korkeasaaren henkilökunta on myös itse osallistunut apukinoksien kolaamiseen, jota koordinoi Metsähallitus.

Korkeasaaren henkilökuntaa jäällä kolaamassa apukinoksia saimaannorpille Korkeasaaren henkilökuntaa jäällä kolaamassa apukinoksia saimaannorpille

Sammakoiden suojelu

Maailman sammakkoeläimiä uhkaa sukupuuttoaalto. Monet lajit, suvut ja jopa heimot häviävät luonnosta ennennäkemättömällä vauhdilla. Selviydyttyään olemassaolon taistelussa yli 360 miljoonaa vuotta sammakkoeläimet ovat hätää kärsimässä: ainakin kolmasosa – tai pahimmassa tapauksessa puolet maailman 6 000 sammakkoeläinlajista – menetetään lähitulevaisuudessa. Hankkeessa on tuettu sammakoiden suojelua niin Suomessa kuin maailmallakin.

Kultamantella Kultamantella

Villikamelien suojelu

Äärimmäisen uhanalaisia villejä kameleita elää vain pienellä alueella Gobin autiomaassa Kiinassa ja Mongoliassa, yhteensä alle tuhat yksilöä. Luvaton kaivostoiminta ja öljynpumppaus pienentävät kamelien elinalaa, ja laittomasti rakennetut tiet tuhoavat niiden vuosisatoja vanhoja kulkureittejä autiomaan ruoka- ja juomapaikkojen välillä. Suojelukumppaninamme hankkeessa toimii Wild Camel Protection Foundation. Järjestö muun muassa tekee lajin kannanarvioita kameratekniikkaa hyödyntäen, ja ennallistaa eläinten käyttämiä juomapaikkoja sekä niiden elinalueiden kasvustoa.

Päättyneet suojeluhankkeet

Madagaskarin metsät ja makit

Torotorofotsyn suojelualueen metsissä itäisellä Madagaskarilla elää äärimmäisen uhanalaisia makeja. Korkeasaaren ja Suomen Luonnonsuojeluliiton yhteinen hanke edistää metsien suojelua tukemalla Andasiben alueen kestävää kehitystä ja osallistamalla paikallisia asukkaita suojeluun, jonka lisäksi alueen makipopulaatioista kerätään tietoa säännöllisillä kartoituksilla.