Korkeasaari auttaa kulaaneja laajemmalle elinalueelle Kazakstanissa

Erittäin uhanalaisia kulaaneja suojellaan Kazakstanissa Altyn Dalan suojelualueella. Korkeasaari liittyi kulaanin suojelun tukijoukkoihin vuonna 2025 ja kerromme nyt hankkeen kuulumisia kuluneelta vuodelta. Kulaani on villiaasin alalaji, johon voi tutustua myös Korkeasaaressa.

Pitkäjänteistä suojelutyötä

Kazakstanissa sijaitsevat suuret aroalueet ovat koti eläinlajeille, kuten saiga-antilooppi, mongolianvillihevonen ja kulaani. Lisäksi alueen kosteikot ovat tärkeitä levähdysalueita miljoonille muuttolinnuille. Suojelutyö Altyn Dalan aroalueella käynnistyi vuonna 2006 erityisesti saigan suojelulla ja on laajentunut erittäin uhanalaisiin kulaaneihin. Suojelutyöllä ennallistetaan aroaluetta, siirretään kulaaneita uudelle elinalueelle, tutkitaan lajin elinalueita ja luontaisia kulkureittejä sekä vaikutetaan paikallisväestöön ympäristökasvatuksen keinoin.

Frankfurtin eläintieteellinen seura (FZS) käynnisti Altyn Dalan suojeluyhteistyön 20 vuotta sitten ja jatkaa hankkeen parissa edelleen. Vuosi sitten Korkeasaari liittyi yhteistyöhön ja olemme ohjanneet FZS:lle yhteensä jo 20 000 euroa. Tukemme on kohdistettu suojelutiimin käyttämien ajoneuvojen ja polttoaineen hankintaan.

Kulaanien siirtoja uudelle elinalueelle

Syyskuussa 2025 Kazakstanissa siirrettiin villikulaaneja maan koillisosassa sijaitsevasta Altyn Emelin kansallispuistosta Altyn Dalan luonnonsuojelualueelle Keski-Kazakstaniin. Matkaa maakuljetuksena tehdyille siirrolle kertyi 2000 kilometrin verran laajojen ja vaikeakulkusten aroalueiden halki.

Altyn Emelin kansallispuistossa elää tällä hetkellä maailman suurin kulaanipopulaatio, mutta korkeiden vuorten ja laajan tekojärven väliin rajoittunut alue ei riitä elinympäristöksi kasvavalle populaatiolle. Altyn Dalassa puolestaan kulaanille sopivaa elinaluetta olisi riittämiin, mutta sieltä laji hävisi noin sata vuotta sitten sukupuuttoon metsästyksen vuoksi. Uutta kulaanipopulaatiota on rakennettu alueelle siirroin vuodesta 2017.

Kulaanien siirto on haastava ja tarkkaan valmisteltu operaatio, jossa on mukana joukko suojeluasiantuntijoita ja eläinlääkäreitä. Kulaanilauma pyydettiin ensin aitaukseen Altyn Emelin kansallispuistossa, jonka jälkeen siirrettävät eläimet valittiin ja lastattiin kuorma-autoihin. Pitkä ja vaativa, lähes 50 tuntia kestänyt matka taittui eläinkuljetusta varten suunnitelluissa konteissa, jotka mahdollistivat kulaanien ruokinnan, juottamisen sekä jatkuvan videovalvonnan koko matkan ajan. Eläimet vapautettiin kuljetuslaatikoista Altyn Dalan totutustarhaan.

Kulaanilauma viettää nyt ensimmäistä talveaan 54 hehtaarin kokoisessa totutustarhassa ja keväällä ne liittyvät luonnossa jo elävien lajitovereidensa seuraan arolle. Tavoitteena on saada Altyn Dalan alueelle itseään ylläpitävä kulaanipopulaatio, joka puolestaan auttaa aron ekosysteemin ennallistamisessa.

“Kulaanin suojeluhanke on osa elinympäristön eli aron ennallistamista. Suurena ruohonsyöjänä kulaani muun muassa levittää laiduntamiensa kasvien siemeniä ja on ravintona pedoille ja raadonsyöjille. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten yhden lajin paluu entiselle elinalueelle lisää luonnon monimuotoisuutta”, muistuttaa Nina Trontti, Korkeasaaren suojelun ja eläintenhoidon johtaja. 

Mikä on kulaani?

Kulaani on yksi uhanalaisen aasianvilliaasin alalajeista. Villiaaseja elää Keski-Aasian kuivilla, kivisillä aavikoilla ja aroilla. Kulaanit ovat keskittyneet etenkin Turkmenistaniin.

Villiaaseilla on pidemmät korvat, isompi pää sekä lyhyempi ja vähäjouhisempi häntä kuin villihevosilla. Selässä on selkeästi erottuva voimakas siimajuova, joka jatkuu pitkittäissuunnassa harjasta häntään.

Korkeasaaressa on ollut villiaaseja 1970-luvulta lähtien. Korkeasaaren nykyiset kaksi kulaanitammaa muuttivat eläintarhaan noin vuoden ikäisinä syksyllä 2018.

Palkittu suojeluhanke

Altyn Dalan hanke on erinomainen esimerkki useiden eri toimijoiden pitkäjänteisestä yhteistyöstä. Se valittiin maailman luonnon ennallistamisen lippulaivaksi vuonna 2022. Hanke voitti 2024 Earthshot-palkinnon kategoriassa “Suojele ja ennallista luontoa”. Sillä katsotaan olevan laaja-alainen vaikutus luonnon monimuotoisuuden suojeluun sekä toimintamallit, joista muut hankkeet voivat ottaa oppia. 

Lahjoita