Koululaiskonferenssissa asiantuntijat esittelevät mielenkiintoisin esimerkein ajankohtaisia ympäristökysymyksiä, jonka jälkeen aiheita työstetään osallistujalähtöisesti työpajoissa. Tavoitteena on lisätä nuorten mielenkiintoa luonnon monimuotoisuutta kohtaan ja innostaa heitä lajien suojeluun. Teemat sivuavat yläkoulun ja lukion biologian ja maantiedon opetussuunnitelmaa. Tapahtuma on osallistujille maksuton ja tarjoamme lounaan, mutta matkat kukin osallistuva koulu maksaa itse.
Koululaiskonferenssi järjestetään paikan päällä Korkeasaaressa. Osallistuvasta koulusta osallistuu edustajaoppilaiden (5–8 oppilasta) ja -opettajan joukko, jonka tehtävä on tapahtuman jälkeen viedä oppimaansa koko koulun tiedoksi.
Koululaiskonferenssi 2025
Ajankohta on keskiviikko 12.3.2025 ja kohderyhmänä 7.–9. -luokkalaiset. Tämän vuoden teemana on Madagaskar –uhkien ja mahdollisuuksien saari. Paikan päällä vieraillut työntekijämme kertoo Madagaskarin luonnosta ja ihmisistä, luontoa uhkaavista asioista sekä Korkeasaaren tukemasta suojeluprojektista ja sen tuloksista. Ongelmien esittelyn ohella haemme asioihin myös ratkaisuja. Eläintarhakierroksella syvennytään oppaan kanssa aiheeseen Korkeasaaren trooppisissa taloissa. Loppuseminaarissa työpajojen tuotokset esitellään muulle konferenssiväelle ja niistä saadaan palautetta.
Ohjelma
9.30 alkusanat, esittelyt ja yleiset ohjeistukset päivään
9.45 asiantuntija-alustus ja aikaa kysymyksille
10.30 – 11.45 lounas ja eläintarhakierrokset porrastetusti
11:45 – 13.30 työpajatyöskentely
13.30 toiminnallinen loppuseminaari
14.45 loppusanat & Kahoot
Kenelle tapahtuma sopii ja mitä se edellyttää?
Kokoa koulustasi edustajaoppilaiden joukko, esimerkiksi ympäristöraatilaisia tai muita kiinnostuneita. Oppilaat voivat olla eri luokilta. Sopiva oppilasmäärä on 5-8 oppilasta. Oppilaiden nimiä ei tarvitse ilmoittaa ilmoittautumisen yhteydessä. Tapahtumaan liittyy myös pieni ennakkotehtävä oppilaille.
Työpajassa tuotetaan viesti tai kannanotto koko muulle koululle konferenssipäivän aiheesta. Viestin voi toteuttaa esimerkiksi posterina tai someviestinä, tai jonain muuna vapaavalintaisena menetelmänä. Tarkoitus siis on, että edustajaoppilaiden kautta tapahtuman viesti saavuttaisi koko koulun. Saatamme julkaista joitakin viestejä myös Korkeasaaren nettisivuilla tai somessa, jos saamme siihen luvan. Työpajassa on mukana oman opettajan lisäksi Korkeasaaren edustaja.
Miten mukaan?
Ilmoittautuminen on käynnissä alla olevan linkin kautta ja päättyy viimeistään 25.2. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä ja mukaan mahtuu rajallinen määrä osallistujia. Myös varasijamenettely on käytössä. Mukaan mahtuville lähetämme tarkempaa infoa lähempänä ajankohtaa.