Metsäkissa Metsäkissa muistuttaa paljon kotikissaa, mutta on pitkäkarvaisempi ja rotevampi. Se liikkuu hämärän aikaan ja elää mieluimmin lehtimetsissä, joissa on rehevä aluskasvillisuus ja runsaasti pensaikkoa. Kissamaiseen tapaan se kiipeää sujuvasti puuhun, vaikka elääkin pääasiassa maassa. Turvapaikakseen se valitsee kiven- tai kallionkolon, ja saattaa hyödyntää ketun tai mäyrän kaivamia koloja. Sinne se vetäytyy varsinkin kylmänä vuodenaikana. Reviirinsä tämä yksineläjä merkitsee hajumerkein ja raapimisjäljin puihin. Metsäkissa ei selviydy luonnossa alueilla, jossa lumen syvyys on yli 20 cm kolmanneksen vuodesta. Kissalla ja ihmisellä on pitkä yhteinen historia, joka on alkanut jo 10-12 000 vuotta sitten Lähi-idässä. Kesykissan esi-isä on paikallinen villikissa, josta tuli arvokas kumppani ihmiselle maanviljelyksen myötä, kun jyrsijät piti saada kuriin viljavarastoissa. Suojelu Metsäkissaa on elänyt Euroopan kaikilla metsäisillä vuoristoseuduilla pohjoisimpia alueita lukuun ottamatta. Metsien häviäminen on kutistanut lajin elinaluetta ja lajin suurin uhka on risteytyminen kotikissan kanssa. Metsäkissa on rauhoitettu ja vaikka laji luokitellaan kokonaisuutena elinvoimaiseksi, ovat sen monet paikalliset kannat uhattuina. Esimerkiksi Skotlannissa metsäkissa on äärimmäisen uhanalainen, ja lajin kannan vahvistamiseksi on alkamassa luontoonpalautusprojekti. Luontoonpalautuksia on tehty myös Saksassa Baijerin alueella, ja niihin on osallistunut myös Korkeasaaressa syntyneitä kissoja. Metsäkissa ja kotikissa voivat risteytyä keskenään, mikä uhkaa lajin säilymistä. Euroopan eläintarhajärjestö EAZA valmistelee metsäkissoille suojeluohjelmaa (EEP), johon myös Korkeasaaren eläimet kuuluisivat. Korkeasaaressa Ensimmäiset metsäkissat tulivat Korkeasaareen vuonna 1992. Ne ja myöhemmät pariskunnat ovat saaneet Korkeasaaressa useita pentuja, joista osa on lähetetty luontoonpalautukseen Saksaan. Nykyisin Korkeasaaren Kissalaaksossa asuu vuonna 2018 sveitsiläisessä eläintarhassa syntynyt metsäkissauros Kartsa.
