Leopardikilpikonnan kupumainen kilpi on varsinkin nuorilla yksilöillä musta-kellanruskeapilkullinen. Iän karttuessa mustan alueen osuus kuitenkin kutistuu, ja pilkkuja jää vain sarveislevyjen reunoille. Laji on päiväaktiivinen, yön se viettää kilpensä sisällä nukkuen. Myöskin pedon tai muun vaaran uhatessa kilpi on oiva turvapaikka.

Kilpikonnan takajalat ovat sopeutuneet kaivamiseen, kun taas suomujen peittämät etujalat suojaavat kaula-aukkoa otuksen vetäytyessä kuorensa sisään.

Leopardikilpikonnia tavataan laajoilla alueilla Afrikan itä- ja eteläosissa. Se on jakautunut useisiin alalajeihin, jotka eroavat mm. kokonsa perusteella. Kilpikonna suosii elinympäristönään savanneja, aroja ja puoliaavikoita, mutta tulee toimeen myös metsäisemmillä seuduilla. Muiden maakilpikonnien tavoin se on kasvinsyöjä, jonka pääravintoa ovat heinät ja erilaiset mehikasvit.

Leopardikilpikonna tarvitsee paljon kalsiumia kilpensä rakennusaineeksi, joten ruokalistalle kuuluu toisinaan myös luita ja jopa hyeenan ulostetta.

Suojelu

Leopardikilpikonna luokitellaan elinvoimaiseksi lajiksi. Vaikka leopardikilpikonna onkin paikallisesti yleinen, sitä pyydystetään jonkin verran mm. lemmikkieläinmarkkinoille.

Korkeasaaressa

Korkeasaaren leopardikilpikonna Pantsu on Etelä-Afrikassa paikallisen tullin salakuljettajilta takavarikoima koiras, joka on syntynyt luonnossa arviolta vuonna 1996. Se saapui Suomeen Pretorian eläintarhasta vuonna 2001. Se sai seurakseen itseään suuremman naaraan nimeltä Tutu syksyllä 2020. Tutu on entinen lemmikki ja se saatiin Korkeasaareen lahjoituksena. Leopardikilpikonnat asuvat Amazonia-talossa.