Erittäin uhanalaisen saimaannorpan ainoa elinalue on Saimaalla, jonne norppia jäi eristyksiin jääkauden jälkeen maan kohoamisen seurauksena yli 9000 vuotta sitten. Saimaannorppa on kehittynyt omanlaisekseen muista norpan alalajeista ja on yksi harvoista makean veden hylkeistä, sekä yksi maailman uhanalaisimmista hylkeistä. Sitä pidettiin 1900-luvun alussa kalastukselle haitallisena eläimenä ja siitä maksettiin tapporahaa vuoteen 1948 asti. Norppa rauhoitettiin 1955, mutta norppakanta pieneni 1980-luvulle saakka, jolloin norppia oli enää hieman alle 200.
Varsinaiset suojelutoimet alkoivat vuonna 1979, kun WWF:n Suomen rahasto perusti saimaanhyljetyöryhmän, ja seuraavalla vuosikymmenellä Maa- ja metsätalousministeriö laati norpan ensimmäisen suojeluohjelman. Vuonna 1993 norpan suojeluvastuu siirtyi Metsähallitukselle ja tutkimusvastuu Itä-Suomen yliopistolle. Syntyi viranomaisten, yliopistojen ja luonnonsuojelujärjestöjen edustajista koottu suojelun ohjausryhmä.
Saimaannorpan suurimpia uhkia ovat hukkuminen kalanpyydyksiin, lisääntymistä hankaloittava ilmastonmuutos, pesimäaikainen häirintä sekä hajanainen ja pieni kanta. Saimaannorppia on suojeltu muun muassa perustamalla luonnonsuojelualueita, ohjaamalla rantarakentamista, rajoittamalla norpalle vaarallisten kalapyydysten käyttöä ja pesimäaikaisia vedenpinnan vaihteluita sekä kolaamalla apukinoksia ennen pesimäajan alkamista. Suojelutoimien ansiosta kannan koko on kasvanut, ja vuoden 2023 arvion mukaan Saimaalla eli oli 480 norppaa.