Siirry sisältöön
Amurintiikerit kasvotusten

Venäjän Kaukoidässä elävien kissapetojen tilanne on huolestuttava. Amurinleopardeja ja amurintiikereitä uhkaa elinalueiden hakkuut, maatalouden levittäytyminen, saaliseläinten vähentyminen, petovaino sekä metsästys komean turkin vuoksi ja kansanlääkinnän tarpeisiin.

Amurinleopardi on yksi maailman uhanalaisimmista kissapedoista. Tällä hetkellä niitä arvioidaan olevan luonnossa noin 100. Vielä vuosikymmenen alussa luku oli alle 60, joten kannan koko on suojelun ansiosta vihdoinkin kasvussa. Amurintiikereitä oli puolestaan 1940-luvulla luonnossa vain noin 40 yksilöä. Sittemmin kanta on saatu vahvistumaan pitkäkestoisen suojelutyön ansiosta yli 500 yksilöön, mutta salametsästys uhkaa yhä tiikereitä.

Lahjoitukset käytetään luonnossa elävien amurinleopardien ja -tiikereiden suojeluun. Korkeasaari ohjaa lahjoitukset kokonaisuudessaan WildCats Conservation Alliancen kenttäprojekteihin. Järjestön suojelupartiot muun muassa valvovat Amurin kissapetojen elinalueita salametsästäjien ja tulipalojen varalta. Alueen kylissä ja kouluissa tehdään ympäristökasvatusta ja karjanomistajille korvataan kissapetojen aiheuttamat karjanmenetykset.

Korkeasaaren eläintarha on ollut jo pitkään yksi Amurin alueen kissapetojen suojelua koordinoivan järjestön taloudellisesti suurimpia lahjoittajia. Sekä amurinleopardi että -tiikeri kuuluvat myös eurooppalaisten eläintarhojen suojeluohjelmaan.