Julkaistu 19.12.2024
Korkeasaari jälleen vapaa-ajankohteiden ykkönen
Suomalaiset arvioivat Korkeasaaren eläintarhan tänäkin vuonna kokonaismielikuvaltaan parhaaksi vapaa-ajankohteeksi Taloustutkimuksen Vapaa-ajankeskusten imagot -tutkimuksessa. Korkeasaari on pitänyt tutkimuksessa kokonaismielikuvien ykkössijaa lähes koko 2020-luvun.
Korkeasaaren eläintarhan saama kouluarvosana 8,24 oikeutti ensimmäiseen sijaan tutkimuksessa, jossa vertailtiin suomalaisten vapaa-ajankohteiden imagoa ja tunnettuutta. Korkeasaaren suurimmat vahvuudet olivat sopivuus koko perheelle, monipuolisuus, sijainti ja siisteys. Korkeasaari nousi myös ensi vuoden vierailusuunnitelmissa ykköskohteeksi.
”Olimme jälleen parhaiten koko perheelle sopiva kohde. Tulos kuvastaa juuri sitä, mitä haluammekin olla: paikka, joka sopii kaiken ikäisille ja jossa jokainen ikään katsomatta voi oppia ja kokea unohtumattomia elämyksiä”, iloitsee Korkeasaaren markkinointijohtaja Susanna Silvonen.
Eläintarhan saamat arviot ovat kehittyneet tutkimuksessa hyvään suuntaan jo usean vuoden ajan eri osa-alueilla, jotka vaikuttavat yleisarvosanaan. ”Erityisen tyytyväisiä olemme siitä, että arviot siisteyden, henkilökunnan palvelualttiuden ja kohteen uudistumisen kohdalta paranivat tänäkin vuonna. Lomakausille ja viikonlopuille on lisätty oppaita ja opastettua ohjelmaa, ja myös muut työntekijät tehtävästä riippumatta ovat valmiita auttamaan vierailijoita”, Silvonen jatkaa.
Korkeasaari selvitti keväällä omilla kyselyillään vierailijoiden ajatuksia, odotuksia ja kehitystoiveita. Tuhansien vastausten joukosta nousi esiin sekä vahvuuksia että selkeitä kehityskohteita. Vierailijat toivoivat esimerkiksi lisää levähdyspaikkoja ja evästiloja, jotka ovat säältä suojassa. Toiveisiin on vastattu lisäämällä penkkejä reittien varrelle ja rakentamalla toinen eväshetkiä varten tarkoitettu kota Karhulinnan rantaan.
Suomi tänään: Vapaa-ajankeskusten imagot -tutkimus on Taloustutkimus Oy:n tekemä tutkimus. Internetpaneelissa toteutettuun tutkimukseen vastasi yli 2500 Manner-Suomessa asuvaa 15–79-vuotiasta henkilöä, ja aineisto on painotettu sukupuolen, iän ja asuinpaikkakunnan mukaan väestöjakaumaa vastaavaksi.