Siirry sisältöön
Manuliemo ja poikanen

Manulien suojelu

Manuli on pieni tuuheaturkkinen arokissa, joka elää laajalla alueella Aasian aroilla. Sen kanta luonnossa on vähenemässä, vaikka se arvioidaan tällä hetkellä elinvoimaiseksi. Lajia on hankala tutkia luonnossa sen elinalueiden ja elintapojen takia; manuli voi elää jopa 5 000 metrin korkeudessa, se on piileskelevä ja hyvin ympäristöönsä naamioituva eläin.

Manulin suurimmat uhat ovat saaliseläinten väheneminen, myrkytykset, salametsästys ja elinalueiden tuhoutuminen. Pikat ja murmelit ovat manulin tärkeimpiä saaliseläimiä, ja niitä myrkytetään säännöllisesti, koska niiden uskotaan levittävän paiseruttoa. Myrkytykset vähentävät dramaattisesti saaliseläinten määrää, ja joissain tapauksissa myös manuleita kuolee myrkyn kertyessä niiden elimistöön. Toisaalta osa yhteisöistä arvostaa manulia, koska se tappaa haitallisina pidettyjä jyrsijöitä. Myös vapaana liikkuvat koirat ovat uhka manulille.

Paksun turkkinsa vuoksi manulikaan ei ole säästynyt salametsästykseltä. Vaikka Mongoliassa manulin metsästys on nykyään kielletty, sitä saa luvanvaraisesti edelleen saalistaa kotikäyttöön. Näillä luvilla pyydettyjä kissoja päätyy Venäjän ja Kiinan turkismarkkinoille, ja erilaisia ruumiinosia salakuljetetaan Kiinaan kansanlääketieteen käyttöön. Yksi suojelutyön tavoite on parantaa manulin laillista asemaa, ja puuttua haitalliseen metsästyslupakäytäntöön.

Kuten monia muita uhanalaisia eläimiä, myös manulin luontaisia elinalueita uhkaa maatalous ja kotieläinten hallitsematon laidunnus. Se on sopeutunut elämään laaksoissa, jossa sille on kasveista ja kivikoista suojaa, ja näiden alueiden tuhoutuminen vaikeuttaa sen saalistamista, sekä altistaa sen saaliiksi pedoille. Suojelualueilla laiduntamista rajoittamalla manuleiden kannan lasku on saatu pysäytettyä.

Korkeasaari on tukenut manuleiden suojelutyötä vuodesta 2014 lähtien. Ohjaamme kerätyt varat Royal Zoological Society of Scotlandin PICA (Pallas’s Cat International Conservation Alliance) -projektille. Se organisoi useita suojeluprojekteja Mongoliassa, Kazakstanissa, Iranissa ja Kiinassa. Manuleita tutkitaan niiden luonnollisilla elinalueilla muun muassa riistakameroiden avulla, joista saadaan tietoa niiden levinneisyydestä ja elintavoista. Tärkeä osa hankkeita on myös paikallisväestön osallistuminen suojelutyöhön. Paikallisten asukkaiden parissa tehtävät haastattelu- ja kyselytutkimukset manulituntemuksesta ja -havainnoista sekä manulitiedon lisääminen ympäristökasvatuksen keinoin ovat tärkeitä keinoja suojella manulia.

PICA tekee yhteistyötä myös lumileopardien suojeluhankkeen Snow Leopardin Trustin kanssa. Nämä uhanalaiset kissat elävät samoilla alueilla, joten niiden suojelutoimet tukevat toisiaan. Lumileopardien tutkimuksista saadut riistakamerakuvat ovat suurena apuna myös manulien elinalueiden kartoituksessa.

Manuli kuuluu myös eurooppalaisten eläintarhojen suojeluohjelmaan, jonka tavoitteena on kasvattaa elinvoimainen tarhakanta. Eläintarhoissa äänitetyn manulien kiimaääntelyn ja hajuvirikkeiden avulla tutkitaan menetelmiä, joiden avulla manulit saataisiin tulemaan riistakameroiden läheisyyteen, jotta tämän vaikeasti havaittavan lajin tutkiminen helpottuisi.