Helmipöllö Helmipöllö on Suomen toiseksi pienin pöllö heti varpuspöllön jälkeen. Suuri pää ja selkäpuolen helmimäiset valkoiset täplät ovat sille tunnusomaisia. Poikasena helmipöllö on tummanruskea. Syksyllä naaraat ja nuoret lähtevät usein vaeltamaan ravinnon perässä, kun taas koiraat jäävät usein kotiseudulleen. Helmipöllöllä on laaja levinneisyys Euraasian ja Pohjois-Amerikan havumetsäalueella, lisäksi Keski-Euroopassa se esiintyy laikuittaisesti. Ravinnokseen laji käyttää pääasiassa pikkujyrsijöitä ja pikkulintuja, mutta myös sammakot voivat päätyä pöllön kynsiin. Aikoinaan helmipöllön puputtavaa soidinääntelyä luultiin jäniksen ääneksi, ja tämän vuoksi jänisten ja kanien kutsumanimitys on tänäkin päivä pupu. Pesä on vanhassa palokärjen kolossa tai isossa pöntössä. Poikaset ovat lentokykyisiä kuukauden iässä, jolloin ne myös lähtevät pesästä maastoon. Vanhemmat ruokkivat poikasia vielä tämän jälkeenkin, kunnes ne oppivat tulemaan toimeen omillaan. Suojelu Helmipöllö on Suomen yleisin pöllö. Laji luokitellaan silti Suomessa silmälläpidettäväksi, sillä metsänhoitotoimenpiteet muuttavat metsäluontoa ja muutokset voivat olla helmipöllön kannalta epäedullisia. Jyrsijöiden määrät säätelevät myös helmipöllöjen runsautta. Maailmanlaajuisesti laji on elinvoimainen. Korkeasaaressa Korkeasaaren tuli helmipöllökoiras vuonna 2017 Ranuan eläinpuistosta, ja se sai kaksi nuorempaa koirasta seurakseen keväällä 2024. Helmipöllöt asuvat Korkeasaaren Korpi-alueella näädän naapurissa, ja saavat ruuaksi vaihtelevasti hiiriä, rottia ja myyriä.
