Siirry sisältöön

Uhanalaisuusluokitukset

Uhanalaisuusluokituksella arvioidaan lajien riskiä hävitä eli kuolla sukupuuttoon. Maailmanlaajuisen luokituksen lisäksi lajeja luokitellaan samojen ohjeiden mukaisesti myös kansallisesti tai alueellisesti.

Uhanalaisuuden määräytyminen

Uhanalaisuusluokka määräytyy erilaisten kriteerien yhteisvaikutuksena. Kriteereitä ovat mm. kannan koko, lisääntymisikäisten yksilöiden lukumäärä, kannan kehityssuunta, elinympäristön tila, levinneisyysalueen laajuus ja yhtenäisyys sekä olemassa olevat suojelutoimet. Kaikille lajeille ei ole määritetty lainkaan uhanalaisuusluokkaa.

Korkeasaaren lajitietokylteissä ja verkkosivuilla käytetään Kansainvälisen luonnonsuojeluliitto IUCN:n uhanalaisuusluokituksia. Sen tarkat lajikohtaiset arvioinnit ovat selattavissa englanniksi Red List -verkkosivulla. IUCN päivittää listausta säännöllisesti, joten lajin uhanalaisuusluokka voi muuttua joko parempaan tai huonompaan suuntaan tilanteen mukaan.

Alueelliset luokitukset

Maailmanlaajuisen luokituksen lisäksi lajeja luokitellaan samojen ohjeiden mukaisesti myös kansallisesti tai alueellisesti. Joidenkin lajien tilanne voi olla esimerkiksi Suomessa huonompi tai parempi kuin koko maailmassa. Suomalaisen luokituksen laatii IUCN:n kriteereitä noudattaen Ympäristöhallinto, joka julkaisee arvioinnit Punaisessa kirjassa.

IUCN uhanalaisuusluokitukset

Varsinaisesti uhanalaisina pidetään luokkiin vaarantunut (VU), erittäin uhanalainen (EN) ja äärimmäisen uhanalainen (CR) kuuluvia lajeja.

LC - elinvoimainenElinvoimaisia (Least Concern) ovat hyvin tunnetut lajit, jotka ovat yleisiä tai runsaita, tai joiden kanta on niin vakaa, että ne eivät ole uhanalaisia. Elinvoimaisten lajien säilyminen arvioidaan lähitulevaisuudessa turvatuksi.
NT - silmälläpidettäväSilmälläpidettäviä (Near Threatened) ovat muun muassa taantuneet tai harvinaiset lajit, jotka eivät aivan täytä uhanalaisen kriteereitä, tai on todennäköistä, että kriteerit täyttyvät lajin osalta lähitulevaisuudessa. Lajin tilanne voi kuitenkin myös parantua.
VU - vaarantunut
Vaarantuneeseen (Vulnerable) lajiin kohdistuu suuri uhka keskipitkällä aikavälillä hävitä luonnosta minkä tahansa uhanalaisuuskriteerin perusteella määriteltynä, mutta se ei täytä äärimmäisen uhanalaisten tai erittäin uhanalaisten kriteerejä.
EN - erittäin uhanalainenErittäin uhanalaiseen (Endangered) lajiin kohdistuu erittäin suuri uhka lähitulevaisuudessa hävitä luonnosta minkä tahansa uhanalaisuuskriteerin perusteella määriteltynä, mutta se ei täytä äärimmäisen uhanalaisten kriteerejä.
CR - äärimmäisen uhanalainenÄärimmäisen uhanalaiseen (Critically Endangered) lajiin kohdistuu äärimmäisen suuri, välitön uhka hävitä luonnosta minkä tahansa uhanalaisuuskriteerin perusteella määriteltynä.
EW - hävinnyt luonnostaKun lajin tiedetään säilyneen ainoastaan tarhattuna, viljeltynä tai luontoon palautettuna selvästi alkuperäisen levinneisyysalueensa ulkopuolella, se luokitellaan luonnosta hävinneeksi (Extinct in the Wild).
EX - hävinnytLaji on hävinnyt (Extinct) eli kuollut sukupuuttoon, kun sen epäilyksettä viimeinen yksilö on kuollut. Laji voi olla hävinnyt joko maailmanlaajuisesti tai alueellisesti (RE, Regionally Extinct).

Joskus tiedot lajin runsaudesta, levinneisyydestä tai populaation tilasta eivät riitä häviämisriskin arviointiin, jolloin laji on puutteellisesti tunnettu (DD, Data Deficient). Lajista tarvitaan lisää tietoa sen sijoittamiseksi oikeaan luokkaan, ja kunnes niiden häviämisriski kyetään arvioimaan, niihin tulisi suhtautua samoin kuin uhanalaisiksi määriteltyihin.

Kaikkien lajien häviämisriskiä ei ole vielä arvioitu tai se on paikallisluokituksessa jätetty arvioimatta (NE, Not Evaluated). Suomen oloissa tällaisia ovat muun muassa ihmisen mukana maahan levinneet uustulokkaat sekä lajit, jotka elävät vain ihmisen rakentamissa elinympäristöissä.