Punaturkkiset pikkupandat elävät Himalajan vuoristoalueella Nepalissa, Intiassa, Kiinassa, Bhutanissa sekä Myanmarissa noin 2 200 – 4 000 metrin korkeudessa. Pikkupandat suosivat syrjäisiä, korkealla sijaitsevia bambumetsiköitä. Bambun lisäksi pikkupandojen ruokavalioon kuuluu paljon muutakin, kuten linnunmunia, juuria, marjoja ja hyönteisiä.
Pikkupandoja on luonnossa alle 10 000 ja määrät ovat laskussa. Pikkupandojen lukumäärä on arvioiden mukaan laskenut noin 50 % viimeisen kolmen sukupolven eli 18 vuoden aikana ja tämän seurauksena lajin uhanalaisuusluokitus muutettiin vaarantuneesta erittäin uhanalaiseksi vuonna 2015. Metsien hakkuut ja karjan laidunmaiden laajeneminen vähentävät pikkupandoille sopivia elinalueita ja estävät pikkupandojen siirtymisen uusille alueille. Elinalueiden pirstaloitumisen seurauksena pikkupandojen on myös vaikea löytää tarpeeksi niiden tärkeintä ravintoa; bambua. Uutena uhkana on noussut paikallisten paimenten koirista pikkupandoihin leviävä penikkatauti, joka on pikkupandoille tappava. Pikkupandoja uhkaa myös laiton lemmikkikauppa sekä salametsästys lihan ja turkin vuoksi.