Luku 1 – Uusi lauma
Oli kaunis ja aurinkoinen kesäaamu. Suurella, märällä suolla kasvoi vehreitä ruohoja ja kukkia. Suon yllä lenteli paljon lintuja. Suon laidassa kasvoi mäntymetsää, ja puiden alla seisoi metsäpeura Usva syömässä vedenrajassa kasvavia saraheiniä. Usva oli vielä nuori peura. Se oli syntynyt edellisen vuoden keväällä ja elänyt silloin äitinsä kanssa. Nyt sen piti aivan itse löytää suolta ja metsästä hyviä kasveja syötäväksi sekä turvallisia ja mukavia lepopaikkoja.
Vähän aikaa syötyään Usva jatkoi matkaansa suon laitaa pitkin. Märät sammalet loiskuivat sen jaloissa, mutta Usvan oli helppoa kulkea suolla leveillä sorkillaan. Kohta Usva näki muutamia muita peuroja syömässä ruohoja vähän matkan päässä. Pieneen tokkaan eli peuralaumaan kuului vaatimia eli naaraspeuroja sekä muutamia pieniä vasoja eli poikasia. Yksi tokan vaatimista heilautti korviaan, kun se huomasi Usvan.
Usva lähestyi toisia metsäpeuroja hieman arkaillen. Toisaalta se oli aikaisemmin elänyt muiden peurojen kanssa, joten sen teki mieli mennä muiden peurojen luokse. Toisten kanssa liikkuminen oli turvallisempaa, kun oli enemmän silmiä ja korvia, jotka voisivat havaita lähestyvät pedot, kuten sudet ja karhut. Toisaalta Usvaa hieman ujostutti. Entä, jos muut eivät hyväksyisikään sitä joukkoonsa?
Usvan huoli oli kuitenkin turha. Toiset ottivat sen mielellään mukaansa. Usva oli vaadin eli naaraspeura, kuten tokan muutkin aikuiset jäsenet. Jos Usva olisi ollut urospeura eli hirvas, se ei olisi päässyt mukaan laumaan. Hirvaat elävät kesäisin yksinään, mutta vaatimet ja niiden vasat liikkuvat pieninä tokkina.
Usva ja sen uudet ystävät nauttivat pitkistä, lämpimistä kesäpäivistä soilla ja metsissä. Soilla kasvoi paljon herkullisia vihreitä kasveja, jota peurat söivätkin vatsansa täyteen. Usvan suosikki oli raate; kaunis, valkokukkainen kasvi. Sitä kasvoi melkein jokaisella suolla, jolle tokka kulki vanhojen vaatimien johdolla aamuisin ja iltaisin. Yön pimeimpinä aikoina ja keskipäivän kuumuudessa peurat lepäilivät ja nukkuivat. Muutaman kerran Usva näki suon laidalla muita peuroja, mutta laumat pysyttelivät omissa oloissaan.
Kesän mittaan Usva huomasi, kuinka kasvillisuus suolla muuttui. Raate lakkasi kukkimasta, ja muita kasveja kasvoi tilalle. Pienet vasat kasvoivat päivä päivältä isommiksi, ja niiden turkki muuttui ensin punaruskeasta tummanruskeaksi ja sitten harmaaksi, kuten aikuisilla peuroilla. Yöt muuttuivat pidemmiksi ja pimeämmiksi.
Eräänä varhaisena aamuna Usva huomasi, että suolle oli noussut yöllä sumua. Myös metsän laidassa kasvaviin koivuihin oli ilmestynyt ensimmäiset keltaiset lehdet. Kesä olisi kohta lopussa.
- Millaisella alueella Usva-peura asui?
- Soilla ja metsissä
- Mitä tarkoittaa hirvas? Entä vaadin?
- Hirvas tarkoittaa uros- eli poikapeuraa ja vaadin naaras- eli tyttöpeuraa
- Mitä ruokaa metsäpeurat söivät kesällä?
- Suolla kasvavia kasveja (kuten raatetta ja saraheiniä)
- Usvaa jännitti mennä muiden peurojen luo, koska se ei tuntenut niitä. Millaiset asiat ja tilanteet ovat sinun mielestäsi jännittäviä? Mitä teet, jos jokin asia on sinusta jännittävä?
Luku 2 – Syksyn sieniä
Alkusyksyn iltana suon laidassa kasvavien koivujen lehdet olivat muuttuneet jo keltaisiksi. Ei ollut vielä kovin kylmä, mutta sataa tihutti vähän, ja suolla oli sumua. Sumussa kävelivät nuori metsäpeura Usva ja sen laumakaverit. Kesän aikana Usvalle oli kasvanut sarvet, joita peitti samettinen, tummanruskea karva. Nyt Usvan sarvia kutitti. Niin oli käynyt niin aikaisemminkin, kun sen ihan ensimmäiset sarvet olivat olleet valmiit ja niitä kasvamisen aikana peittänyt nahka oli alkanut kuivua. Silloin kutina oli helpottanut ja nahka lähtenyt irti, kun Usva oli hinkannut sarviaan pensaiden oksia vasten. Niin se teki nytkin. Tummanruskean sarvinahan irrotessa sen alta tulivat esiin vaaleat, luiset sarvet.
Usva katseli tokan nuorempia peuroja eli vasoja, vaikka mikään niistä ei ollutkaan sen oma vasa. Vasat olivat kasvaneet kesän aikana hurjasti ja olivat jo melkein yhtä isoja kuin Usva ja muut aikuiset peurat. Vasat kisailivat keskenään ja puskivat toisiaan pienillä sarvillaan, jotka niille oli kasvanut kesän aikana. Vasojen pienet sarvet olivat vain suorat, haarattomat puikot. Sellaiset olivat Usvankin ensimmäiset sarvet olleet, mutta nyt sillä oli jo ihan oikeat, aikuisen peuran sarvet, joissa oli pari haaraakin. Usva oli kyllä vähän kateellinen tokan toisille aikuisille peuroille, niillä kun oli isommat ja komeammat sarvet. Mutta muut aikuiset peurat olivatkin Usvaa vanhempia.
Usva kulki tokkansa kärjessä suolta mäntymetsään. Suolta löytyi nyt vähemmän tuoreita heiniä ja raatteita syötäväksi, joten peurat menivät usein metsän puolelle syömään. Vähän aikaa haisteltuaan Usva huomasi mukavan, muhevan tuoksun ja lähti sitä kohti. Isojen kivenlohkareiden välissä kasvoi sieniä! Niitä Usva ja muut peurat alkoivat maiskutella hyvällä ruokahalulla.
Jokainen päivä oli edellistä lyhyempi ja ilma viileämpi, ja kasvit niin suolla kuin metsässäkin vaihtoivat väriä vihreästä punaiseksi ja keltaiseksi. Kesä oli nyt ohi ja syksy toden teolla alkanut. Mitä kaikkea uusi vuodenaika mahtaisikaan tuoda tullessaan?
- Miksi Usvan päätä kutitti?
- Sen sarvet olivat valmiit ja nahka lähtemässä irti
- Miksi toisilla vaatimilla oli isommat sarvet kuin Usvalla?
- Ne olivat vanhempia kuin Usva
- Mitä hyvää syötävää Usva löysi metsästä?
- Sieniä
- Usva oli kateellinen vanhemmille peuroille, koska niillä oli suuremmat sarvet kuin sillä itsellään. Miksi se sai Usvan kateelliseksi? Oletko sinä ollut joskus kateellinen jostain? Mistä?
Luku 3 – Huutelevat hirvaat
Eräänä päivänä taivas oli pilvinen ja harmaa, ja suonlaidan koivujen lehdet olivat muuttuneet keltaisiksi. Oli tullut jo kunnolla syksy, ja monet linnut olivat lentäneet talveksi etelään. Siksi suolla oli paljon hiljaisempaa kuin kesällä. Metsäpeura Usva ja sen kaverit olivat suon laidassa etsimässä ruokaa kuivien heinien seasta.
Äkkiä Usva kuuli metsän takaa outoa ääntä. Se oli kummallista mylvintää ja örinää, ja kohta vähän matkan päästä kuului samanlaista erikoista meteliä. Usva ihmetteli, mitä kummaa ääni mahtoi olla. Vanhemmat peurat, joiden kanssa Usva oli liikkunut koko kesän, näyttivät kuitenkin jo tietävän, mikä ääni oli. Koko pieni peuralauma kulki yhdessä metsän halki katsomaan.
Hetken kuluttua Usva näki edessään metsäaukion, ja nyt näkyi myös, mistä ääni kuului. Aukiolla tepasteli edestakaisin iso hirvas, jolla oli valtavan suuret sarvet, paljon isommat kuin Usvalla ja sen kavereilla. Hirvas örisi ja mörisi, kun se huomasi Usvan ja sen lauman. Sitten aukion toiselta puolelta kuului samanlaista mölinää. Siellä oli toinen, vähän pienempi hirvas, ja ne huutelivat toisilleen ja esittelivät sarvikruunuaan yrittäen molemmat saada toisen lähtemään paikalta. Kumpikaan ei kuitenkaan suostunut luovuttamaan, joten Usvan katsellessa hirvaat lähtivät juoksemaan toisiaan kohti.
Ryskis vain! Kaksi metsäpeurahirvasta törmäsi toisiinsa ja puski toisiaan komeilla sarvillaan. Kuului hurjaa kolinaa ja kalinaa, kun hirvaat taistelivat siitä, kumpi saisi aukion itselleen. Usvaa ei kuitenkaan huolestuttanut, koska se tiesi, että hirvaat eivät halunneet tapella vaatimien kanssa, vaan vain keskenään.
Pian taistelu loppui, kun pienempi hirvas väsyi ja päätti lähteä pois paikalta. Se juoksi metsään ja katosi puiden väliin. Metsäaukion itselleen voittanut hirvas jatkoi mylvimistä ja kutsui Usvaa ja muita vaatimia luokseen. Usva asteli varovaisesti aukiolle, ja toiset seurasivat sitä. Metsäaukion laidassa kasvoi sieniä ja heiniä, joita Usva meni syömään ison hirvaan vartioidessa ympäristöä. Välillä Usva kuuli metsästä muiden hirvaiden ääniä, mutta toiset hirvaat eivät kuulostaneet yhtä vahvoilta kuin se, joka hallitsi metsäaukiota.
Seuraavien päivien aikana Usva sai uusia ystäviä, kun metsäaukiolle kerääntyi lisää peuroja. Iso hirvas ajoi muut hirvaat pois, mutta vaatimet eli naaraspeurat se toivotti tervetulleiksi laumaansa. Vähitellen laumasta kasvoi aika iso. Samaan aikaan säät kylmenivät, ja eräänä iltana Usvan turvalle putosi lumihiutale. Syksyn aikana Usvalle oli kasvanut paksu talviturkki, eikä sillä ollut yhtään kylmä, kun ensilumi satoi metsiin ja suolle.
- Kuka tai mikä piti meteliä metsäaukiolla?
- Iso hirvas
- Miten hirvaat taistelivat keskenään?
- Ne juoksivat toisiaan päin ja puskivat toisiaan sarvillaan
- Miksi Usvalle ei tullut kylmä, kun alkoi sataa lunta?
- Koska Usvalle oli kasvanut paksu talviturkki
- Kaksi isoa hirvasta alkoi tapella keskenään, koska ne molemmat halusivat saman metsäaukion itselleen. Mitä sinä teet, jos haluat jonkin asian, jonka joku toinenkin haluaisi?
Luku 4 – Talviyö jäällä
Talvi oli tullut metsäpeura Usvan kotisuolle, ja suolammet ja järvet olivat jäätyneet. Kaikkialla oli paljon lunta. Oli kylmä ja pimeä talviyö. Usvan hengitys höyrysi hyytävässä ilmassa, kun se käveli järven jäälle. Sen seurana kulki iso joukko muita peuroja, jotka kuljeskelivat yhdessä soilla ja metsissä.
Oli aivan pimeää, koska taivas oli pilvessä, eikä Usva juurikaan nähnyt eteensä kahlatessaan lumessa koipiaan nostellen. Ympäriltä kuului hiljaisia naksahduksia, ja niistä Usva tiesi, että toiset peurat kävelivät sen ympärillä. Naksahdukset kuuluivat peurojen jaloista, kun ne nostelivat koparoitaan eli sorkkiaan lumesta. Samanlainen pieni naks! kuului Usvankin jaloista jokaisella askeleella. Ääni oli niin hiljainen, etteivät muut eläimet kauempana kuulleet sitä, mutta naksahduksista Usva tiesi aina, missä sen kaverit olivat.
Usva asettui makaamaan lumeen keskelle järven jäätä, ja toiset tulivat makaamaan sen viereen. Pakkasesta huolimatta Usvalla ei ollut kylmä, koska sen paksu, harmaa turkki piti sen lämpimänä. Usvaa alkoi nukuttaa, ja se sulki silmänsä. Se tiesi, että metsissä saattoi liikkua petoja, mutta nukkuminen oli turvallista, kun lähellä oli laumakavereita pitämässä vahtia.
Äkkiä Usva heräsi, kun muut peurat sen ympärillä loikkasivat jaloilleen. Yksi niistä oli kuullut suden järven rannalla, ja nyt kaikki peurat pinkoivat pelästyneinä pakoon. Pitkien jalkojensa ansiosta ne pystyivät helposti juoksemaan paksussa lumessa. Usva juoksi muiden mukana, ja pian peurat olivatkin päässeet pois järven jäältä. Ne juoksivat pienen metsän halki ja jäätyneelle suolle, missä ne pysähtyivät huohottaen. Sudet eivät kuitenkaan olleet tänä yönä nälkäisiä eivätkä olleet lähteneet jahtaamaan peuroja.
Usva kävi taas makaamaan muiden peurojen viereen. Äkkiä tuli valoisaa, ja Usva ihmetteli mistä se mahtoi johtua. Eihän ollut vielä aamu. Mutta sitten Usva tajusi: taivasta peittäneet pilvet väistyivät ja päästivät kuun ja tähdet esiin. Taivaalla näkyi myös erikoisia, värikkäitä valoja, revontulia, joita Usva katseli ihmetellen.
- Mistä Usva tiesi, missä muut peurat liikkuivat, vaikka oli aivan pimeää?
- Niiden jaloista kuului hiljaisia naksahduksia
- Miksi peurat lähtivät juoksemaan?
- Ne pelästyivät järven rannalla liikkunutta sutta
- Miksi yöllä tuli valoisaa?
- Taivaalla oli kuu, tähtiä ja revontulia
- Usva ja muut peurat pelkäsivät sutta ja juoksivat karkuun. Millaiset asiat ovat sinun mielestäsi pelottavia? Mitä sinä teet, jos jokin on pelottavaa?
Luku 5 – Lunta ja jäkälää
Kevät lähestyi ja päivät pitenivät, mutta suolla oli edelleen pakkasta ja paljon lunta. Metsäpeura Usva ja muut peurat kuljeksivat jäätyneen järven rannassa etsimässä ruokaa kevyen lumisateen keskellä. Usva haisteli rannan lunta. Ensin Usva ei haistanut mitään, mutta pian sen nenään leijui tuttu tuoksu: jäkälää! Usva kaivoi sorkillaan ja turvallaan lumeen kuopan, josta paljastui pörröistä, harmaata poronjäkälää. Usva repi sitä suuhunsa ja alkoi pureskella.
Syödessään Usva haaveili kesästä, jolloin suolta oli löytynyt tuoreita heiniä ja kukkia syötäväksi. Ne olivat olleet paljon maistuvampia kuin kuiva jäkälä, mutta jäkälälläkin sai vatsan täyteen. Talvella peurojen oli muutenkin vaikeampi löytää ruokaa lumen alta.
Usvan syödessä iso hirvas tuli lähemmäs ja yritti päästä syömään Usvan löytämää jäkälää. Usvalla oli kuitenkin nälkä, eikä se halunnut, että hirvas veisi sen ruoat – saisi mennä etsimään omat jäkälänsä! Usva tuhahti ja uhitteli hirvaalle sarvillaan. Syksyllä hirvas olisi helposti häätänyt Usvan paikalta isoilla sarvillaan, mutta nyt hirvaalla ei ollutkaan sarvikruunuaan. Hirvas oli pudottanut komeat sarvensa jo alkutalvesta, ja nyt sillä oli vain pienet sarventyngät päässään. Vaikka hirvas oli Usvaa isompi, oli Usvalla isommat sarvet, ja siksi se oli nyt pomo. Hirvas päätti jättää Usvan rauhaan ja meni etsimään oman jäkäläpaikan.
Kun Usva oli syönyt kaikki löytämänsä jäkälät, peurat jatkoivat matkaansa. Ne siirtyivät seuraavalle järvelle, mutta sieltä ei löytynyt enää syötävää. Sen sijaan lumessa oli kuoppia. Jokin toinen peuralauma oli käynyt jo järven rannalla syömässä. Usva ja sen kaverit siirtyivät metsään, missä ne alkoivat syödä puiden oksilta jäkäliä, naavaa ja luppoa. Ne eivät maistuneet Usvan mielestä kovin hyviltä, mutta Usvalla oli kova nälkä, joten se söi niitä silti.
Usvalla oli nykyään usein nälkä, koska ruokaa ei löytynyt kovin paljon. Toinen syy oli se, että Usvan vatsassa kasvoi pieni peuranvasa, ja Usvan kyljet kävivät päivä päivältä pyöreämmiksi. Mutta vasa ei syntyisi vielä hetkeen, vaan vasta keväällä, kun olisi taas lämmintä ja kasvit ryhtyisivät jälleen kasvamaan.
- Miksi peurojen oli vaikeaa löytää ruokaa talvella?
- Koska oli paljon lunta eivätkä kasvit kasvaneet
- Mitä peurat söivät talvella?
- Jäkälää (poronjäkälää, naavaa ja luppoa)
- Miksi Usvalla oli niin kova nälkä?
- Koska ruokaa löytyi vain vähän ja koska se odotti vasaa
- Miksi iso hirvas jätti Usvan rauhaan ja meni etsimään oman ruokapaikan?
- Koska Usvalla oli isommat sarvet kuin hirvaalla
- Iso hirvas halusi syödä Usvan jäkälät, joten Usva hääti sen kauemmas. Onko joku joskus yrittänyt ottaa jotain, mikä on sinun? Mitä sellaisessa tilanteessa pitäisi sinun mielestäsi tehdä?
Luku 6 – Kevät koittaa
Suolle ja metsiin oli tullut kevät. Kaikkialla kasvoi uusia, vaaleanvihreitä versoja, ja puihin oli tullut lehtiä. Suolla kaikui lintujen ääniä, kun muuttomatkaltaan palanneet lokit, sorsat ja kahlaajat huutelivat toisilleen. Aurinko oli vasta nousemassa ja se värjäsi taivaan kauniin vaaleanpunaiseksi ja keltaiseksi.
Metsäpeura Usva asteli varovaisesti mäntymetsän suojasta avoimen suon laitaan. Suolla näytti rauhalliselta alkukesän aamuhämärässä. Usva käveli rauhallisesti eteenpäin märässä sammaleessa. Se haukkasi ohi kulkiessaan suullisen tuoretta, vihreää saraheinää ja mutusteli sitä tyytyväisenä. Pehmeät heinät ja lehdet maistuivat hyviltä pitkän talven jälkeen, jolloin Usvan oli ollut pakko syödä vain kuivaa jäkälää.
Usva kääntyi katsomaan taakseen. Puiden lomasta avoimelle suolle kurkisti pieni vasa, jonka turkki oli vielä aivan punaruskea, niin kuin männyn runko. Se oli Usvan ensimmäinen vasa, joka oli syntynyt pienessä, tiiviissä metsikössä puronvarressa vähän matkan päässä suurelta suolta. Usva oli vetäytynyt sinne yksinään, ja samoin muutkin talvella kokoontuneen suuren lauman peurat olivat lähteneet omille teilleen. Myöhemmin kesällä ne taas kokoontuisivat yhteen, kun vasat olisivat vähän isompia ja jaksaisivat liikkua muiden mukana.
Peuraemo Usva heilautti päätään merkiksi vasalle seurata. Usvan sarvet olivat pudonneet muutamaa päivää aikaisemmin. Se ei ollut sattunut ollenkaan, mutta alkuun Usvan pää oli tuntunut oudon kevyeltä. Pian sille kasvaisi kuitenkin taas uudet sarvet.
Pieni, punaruskea vasa seurasi emoaan suolle. Se oli selvästi kummissaan siitä, kuinka kostea sammal lotisi sen jaloissa. Pian se jo seurasi Usvaa reippaasti ihmetellen uusia tuoksuja. Vasa maisteli muutamia vihreitä korsia ennen kuin tuli imemään maitoa emonsa nisistä.
Ensi syksynä vasa olisi jo melkein emonsa kokoinen, sen turkki muuttuisi harmaaksi ja sille kasvaisi sen ensimmäiset, pienet sarvet. Pian sen jälkeen sen pitäisi alkaa elää omaa peuranelämäänsä ilman emoaan. Mutta siihen oli vielä pitkä aika. Metsäpeura Usva vaelteli soiden ja metsien keskellä vasansa kanssa ja nautiskeli kesäaamun lämmöstä ja maukkaista vihreistä kukista.
- Mitä eläimiä liikkui suolla keväällä?
- Lintuja (kahlaajia, sorsia ja lokkeja)
- Mitä tarkoittaa vasa?
- Peuran poikasta, nuorta peuraa
- Miksi Usvan pää tuntui kevyeltä?
- Koska sen sarvet olivat pudonneet pois
- Usva oli iloinen, kun oli kevät ja lämmintä. Millaiset asiat saavat sinut iloiseksi?