Julkaistu 25.09.2024
Korkeasaareen saapui uusi kuhertajagasellipukki
Korkeasaaren kuhertajagasellilauma sai alkuviikosta lisäystä. Uusi tulokas tutustuu parhaillaan uuteen kotiinsa.
Korkeasaareen saapui syyskuun lopulla uusi kuhertajagasellipukki Tšekistä. Pukki saa alkuun tutustua uuteen kotiinsa muutaman lajitoverin seurassa, mutta myöhemmin kuhertajagasellit on tarkoitus yhdistää isommaksi laumaksi.
Korkeasaaressa on yksi Euroopan harvoista lisääntyvistä kuhertajagasellilaumoista. Luonnossa harvalukuiseksi käyneen lajin lauma vahvistui tänäkin vuonna kolmella vasalla.
Vuonna 2023 kuhertajagasellille perustettiin eurooppalaisten eläintarhojen suojeluohjelma (EEP), johon myös Korkeasaaren gasellit kuuluvat. Jo tätä ennen kuhertajagasellien tarhakantoja on monitoroitu Euroopan eläintarhajärjestön toimesta.
Kuhertajagasellien elinaluetta luonnossa ovat kuivat arot, joilla voi talvisin olla myös lunta. Aavikoituminen on uhka lajille, sillä aron kasvillisuuden vähentyessä entisestään ympäristö ei enää elätä gasellilaumoja ja kotieläimet kilpailevat samoista vähistä ravintovaroista. Kuhertajagaselleja myös salametsästetään jonkin verran sarviensa vuoksi.
Kuhertajagaselli on suojeltu suuressa osassa elinaluettaan. Laji on harvinaistunut ihmisten levittäytymisen myötä, kun asutus ja maanviljely valtaavat yhä enemmän lajin elinaluetta. Kuhertajagaselli luokitellaan IUCN:n uhanalaisuusluokituksessa vaarantuneeksi.