Korkeasaaren karhut ovat talviunilla

Karhut valmistautuvat talviunille

Korkeasaaren karhut ovat aloittaneet talviunensa. 23- ja 18-vuotiaat karhut väsähtivät marraskuun ensimmäisellä viikolla talvipesiinsä, eikä ruoka tai ulkoilu enää kiinnostanut. Tänä talvena eläintenhoitajat voivat ensi kertaa seurata karhujen talviunta kameran välityksellä.

Lokakuun lopulla uneliaat karhut kävivät jaloittelemassa ulkona päivittäin ja rouskuttivat niille tuotuja välipaloja, kuten omenoita, porkkanoita ja puuroa. Ensimmäisten lumihiutaleiden laskeutuessa taivaalta marraskuun alussa Karhulinnan asukkaat viettivät jo suurimman osan päivästään talvipesissään.

”Täksi talveksi yhteen karhujen talvipesään on asennettu kamera, josta voimme tarkistaa tilanteen häiritsemättä karhuja. Molemmat karhut nukkuvat sikeästi, sillä ne eivät ole liikkuneet pariin päivään”, kertoo eläintenhoitaja Susan Nuurtila.

Talviunen aikana karhut voivat vaihtaa asentoa ja nukkumapaikkaa. Kamerasta on jo päästy todistamaan, kun karhut hakevat mieluisinta nukkuma-asentoa. Karhuista vanhempi tykkää makoilla vatsallaan tassut eri suuntiin osoittaen, mutta pesässä on köllötelty myös selällään etu- ja takatassut yhdessä. Karhuilla on pesiensä pehmikkeenä puukuiviketta, havuja ja jäkälää.

Karhut ovat kerryttäneet rasvakerrosta koko syksyn ja eläintenhoitajat ovat seuranneet painon kertymistä säännöllisillä punnituksilla. Kumpikin karhuista oli saavuttanut lokakuun loppuun mennessä noin 225 kilon painon. Talviunilla karhu säästää energiaa; ruumiin lämpötila laskee vain muutaman asteen mutta aineenvaihdunta hidastuu merkittävästi. Silti karhu laihtuu talven aikana kymmeniä kiloja.

Karhun kokoisen eläimen on haastavaa löytää riittävästi ravintoa lumisesta luonnosta, joten pohjoisimmilla elinalueillaan laji pärjää nukkumalla talven yli. Pohjoisimmassa Suomessa talviunet kestävät helposti puolikin vuotta. Korkeasaaressa karhut heräilevät talviuniltaan tavallisesti helmikuussa. Viime talvi oli poikkeuksellinen – karhut vetäytyivät talvipesiinsä jo lokakuun lopulla, mutta heräilivät jo jouluksi.

Nukkuva karhu pesäkameran kuvassa