Julkaistu 01.09.2026
EAZA teki arviointikäynnin Korkeasaareen
Helsingissä vieraili elokuussa Euroopan eläintarha- ja akvaariojärjestö EAZA:n auditointitiimi. He perehtyivät Korkeasaaren toimintaan varmistaakseen, että eläimiä ja eläintarhaa hoidetaan järjestön yhteisten toimintaperiaatteiden mukaisesti. EAZA:aan kuuluu nykyisin yli 400 jäsenorganisaatiota.
Korkeasaari on yksi EAZA:n perustajajäsenistä ja kuulunut järjestöön vuodesta 1992. Edellisen kerran Korkeasaaressa on tehty EAZA-tarkastus vuonna 2013, joten elokuulle järjestynyttä vierailua oli ehditty odottaa. Järjestön tavoitteena on tehdä tarkastuksia jäsentarhoihin jatkossa viiden vuoden välein ja tukea näin jäsenistön jatkuvaa toiminnan kehittymistä. Jäsenyyden voi tarkastuksen yhteydessä myös menettää, mikäli toiminta ei ole järjestön vaatimusten mukaista.
Kuinka eläintarhan toiminnan laatua arvioidaan?
EAZA-auditoinnin lähtötiedoiksi eläintarha täyttää perusteellisen kyselyn ja liittää mukaan tarvittavat asiakirjat. Paikan päälle saapuvaan auditointitiimiin kuuluu kaksi eläintarha-alan ammattilaista jäsenorganisaatioista sekä EAZA:n edustaja. Tiimi antaa eläintarhalle kehitysehdotuksia ja laatii vierailusta raportin, jonka perusteella jäsenyydestä päätetään.
”Auditoinnissa arvioidaan kattavasti eläintarhan toimintaa, kuten eläinten hoitoa ja hyvinvointia, turvallisuutta, taloutta, ympäristökasvatusta ja suojelutoimintaa. Kiersimme kaksi täyteen aikataulutettua päivää Korkeasaaressa, vierailimme muun muassa kaikissa eläinten hoitotiloissa. Auditoijat keskustelivat työntekijöidemme kanssa, esittivät paljon kysymyksiä ja pohtivat kehitysehdotuksia”, kertoo eläintenhoidon ja suojelun johtaja Nina Trontti.
Kierroksen jälkeen annetussa suullisessa raportissa Korkeasaarta kiiteltiin muun muassa eläinten tarpeiden mukaan suunnitelluista tiloista, tarhasisustuksista sekä monipuolisista virikkeistä, joiden käyttö on osa eläintenhoitajien arkea. Runsas maksuton ja laadukas opetustarjonta sekä selkeät kyltit ja opasteet saivat ihailua osakseen, samoin ketterästi elementtejä tuottava puu- ja metalliverstas. Suojelun osalta EU:n LIFE-hankkeisiin osallistumista pidettiin erityisen merkittävänä saavutuksena eläintarhalle.
Mitä EAZA-jäsenyys eläintarhalle merkitsee?
”Kun eläintarha kuuluu EAZA:aan, se on sitoutunut eläintensä hyvinvointiin, osallistuu yhteisiin suojeluohjelmiin ja on osa isoa eläintarhayhteisöä, jonka tavoitteena on pelastaa uhanalaisia eläinlajeja yhdessä”, kertoo EAZA:n auditointikoordinaattori Vera Ketelaar.
Euroopan eläintarha- ja akvaariojärjestöön kuuluvat eläintarhat osallistuvat aktiivisesti luonnonsuojeluun, tutkimukseen ja ympäristökasvatukseen, sekä seuraavat yhdistyksen eettisiä ohjeita. Jäsenet sitoutuvat lajien suojelun EEP-ohjelmiin (EAZA Ex-situ Programme), joiden avulla eläintarhat hallitsevat yhdessä eläinpopulaatioita geneettisen monimuotoisuuden ja terveiden tarhakantojen säilyttämiseksi.
EAZA:an kuuluvat eläintarhat toimivat yhtenä verkostona lajien suojelun edistämiseksi. Tähän kuuluu tiedon ja hyvien käytäntöjen jakaminen, jotta koko verkoston toiminnan taso kehittyy. Myös EAZA:n standardeja päivitetään säännöllisesti kehittyvien käytäntöjen ja uuden tutkimustiedon perusteella.
”Kun vierailee EAZA:aan kuuluvassa eläintarhassa, voi luottaa siihen, että eläintarha on tiettyjen laatukriteerien mukaan hyväksi havaittu ja sitoutunut uhanalaisten lajien suojelutyöhön”, Trontti tiivistää.