Pääkirjoitus: Apua luonnon eläimelle, mutta vain eläimen ehdoilla

Anne Hirvonen, eläintenhoitaja, Korkeasaaren Villieläinsairaala

Luonnonvaraista eläintä auttava kuulee usein kysymyksen, miksi työpanosta ei käytetä ihmisten auttamiseen. Kerron teille salaisuuden: Villieläinsairaalassa autetaan lukumäärään nähden paljon enemmän ihmisiä kuin eläimiä.

Nyt luonnossa eletään kiivainta lisääntymisen aikaa, ja se näkyy ja kuuluu myös Villieläinsairaalassa. Eläinten lisäksi hoitolan asiakkaisiin kuuluvat yhtä lailla ihmiset, nimittäin maastossa tavatuista poikasista huolestuneet ihmiset. Eikä siinä mitään – jokainen poikanen, joka jää emon hoiviin, eikä sitä oteta turhaan hoitoon, on pelastettu poikanen. Vuosittain hoitolassa hoidetaan noin 900 eläinpotilasta, mutta neuvontapuheluita hoidetaan moninkertainen määrä.

Toinen usein kuultu väite on, että ”luonto hoitaa”. Jos tällä tarkoitetaan sitä, että loukkaantuneet ja sairaat eläimet ovat ravintoa pedoille ja raadonsyöjille, on huomattava, että ihmisen muokkaamissa ja rakentamissa ympäristöissä ”luonto” ei pääse hoitamaan tehtäviään esteettä. Lisäksi eläinten vammat ovat yleensä aina suoraan tai välillisesti ihmisen aiheuttamia: on auton töytäisemiä, ikkunaan törmänneitä, siimaan sotkeutuneita. Myös ihmisen tahallisesti tai huolimattomuuttaan tarjoama vääränlainen ravinto aiheuttaa ongelmia monille eläimille.

Kolmas yleinen harhaluulo on, että hoitolassa söpöjä eläimiä silitellään ja paijaillaan. Totuus on aika kaukana tästä. Kaiken hoidon tavoitteena on vapauttaa eläin niin, että se selviytyy luonnonvaraisena. Siten eläinpotilaita käsitellään mahdollisimman vähän, eikä niiden kanssa seurustella, etteivät ne tottuisi ihmiseen. Kesy eläin ei selviä luonnossa.

Yleensä eläin ei ymmärrä, että sitä autetaan, ja hoitaja saa varoa hampaita, nokkaa ja kynsiä. Välillä päälleen saa oksennusta ja ulosteita, eläinten loisista nyt puhumattakaan. Välillä sitä itseään tulee niskaan myös puhelimitse, kun soittaja ei halua esimerkiksi ymmärtää, että lintujen pesät ja poikaset ovat rauhoitettuja lisääntymisaikana. Joskus soittaja hermostuu, kun kuulee, ettemme pysty noutamaan eläimiä. Helsingin kaupungin alueella eläinpelastusyksikkö kuljettaa eläimiä hoitoon, mutta muualla Suomessa apu on pitkälti vapaaehtoisten varassa.

Luonnonvaraisen eläimen onnistunut hoito vaatii eläimen näkökulman huomioimista. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi eläintilan sisustamista siten, että eläin tuntee olonsa turvalliseksi. Jos eläin ei tunne oloaan turvalliseksi, ei se myöskään syö.

Eläimen etu ei ole aina yksiselitteinen. Aikuinen, luonnonvarainen eläin pelkää ihmistä, ja käsittely on sille kauhistuttavaa. Jos eläimen vamman hoito vaatii jatkuvaa käsittelyä, mutta joka käsittelykerralla on vaarana, että eläin kuolee shokkiin, ei hoito ole enää eläimen edun mukaista. Etenkään, jos hoitoennuste on hyvin epävarma. Hoito aloitetaan vain, jos se ei tuota eläimelle tarpeetonta kärsimystä.

Jos eläintä hoidetaan ilman, että sillä on mahdollisuus elää tulevaisuudessa luonnossa lajityypillistä elämää, ei ole oikeastaan hoidettu eläintä, vaan ihmisen omaa hoivaviettiä. Jos esimerkiksi oravanpoikaa hoitaa ihmishoitajan apuna lemmikkikoira tai -kissa, opettavatko kasvattiemot poikasen myös väistämään koiria, kissoja ja ihmisiä? Kasvavat oravanpoikaset tarvitsevat omanlajistaan seuraa, jotta ne oppisivat oraviksi.

On toki aina yhtä palkitsevaa päästä vapauttamaan eläin hyväkuntoisena takaisin luontoon. Yhtä mukavaa on kuulla, että ohjeiden mukaan koriin kasattu ja takaisin oksalle nostettu pesä poikasineen on kelvannut emolle, ja emo on tullut ruokkimaan poikasiaan korjattuun pesään.

Eläintä pitää auttaa eläimen etu edellä, kunkin eläinlajin ehdoilla. Eläinsuojelulaki velvoittaa auttamaan hätää kärsivää eläintä, mutta se myös kieltää luonnonvaraisen eläimen pitämisen lemmikkinä. Hoitolassa tehdään jatkuvasti työtä sen eteen, että kullakin eläimellä olisi oikeus olla eläin, siis oman lajisensa eläin.