Näin ohitat pesivän valkoposkihanhen Näin ohitat pesivän valkoposkihanhen Artikkeli julkaistu: 30.4.2015 / päivitetty 3.5.2016 / 18.4.2017 Kevät on tuonut valkoposkihanhet jälleen Korkeasaareen, joka on niille tuttu pesimäsaari. Hanhet ovat hyvin paikkauskollisia ja saman hanhipariskunnan voi löytää samalta pesäpaikalta useana vuonna. Kun hanhiemo hautoo, koiraan tehtävä on vartioida pesimärauhaa. Asialleen omistautunut hanhikoiras voi olla pelottava näky niin lasten kuin aikuistenkin silmissä. Jos ihminen tulee liian lähelle pesää, hanhi varoittaa tulijaa näyttämällä kiukkuisesti kieltä ja sähisemällä. Mikäli varoitus ei mene perille, ärhäkimmät koiraat juoksevat tai lentävät kohti ja nokkivat tarvittaessa. Oheisessa videossa opastamme, kuinka kohtaat pesivät hanhet niin, että molemminpuolinen rauha säilyy. Video on hyvä katsoa ennen toukokuista Korkeasaaren retkeä, tai ihan muuten vaan, opiksi ja iloksi! Kannustamme myös jakamaan videota, jotta perhekeskeisyydessään liikuttavat hanhet saisivat ymmärrystä meiltä ihmisiltä. Hanhia tai niiden pesiä ei saa vahingoittaa. Valkoposkihanhi on luonnonsuojelulailla rauhoitettu ja EU:n erityisesti suojelema laji, joka kuuluu lintudirektiiviin I liitteeseen. Suurin osa hanhista pesii paikoissa, joissa ne eivät joudu ihmisen kanssa nokakkain. Jotkut hanhet ovat kuitenkin valinneet pesäpaikkansa niin, että konfliktia on vaikea välttää. Jos hanhikoiras tulee kiukkuisesti kohti, sille ei kannata kääntää selkää, sillä tämä yleensä vain innostaa hanhea. Nosta kädet ylös eteen ja tekeydy itseäsi suuremmaksi, tämä pysäyttää lähes kaikki hanhet. Voit ojentaa itsesi ja hanhen väliin suojaksi vaikkapa laukun tai sateenvarjon, mutta ethän vahingoita hanhea. Peräänny pesästä poispäin, kunnes hanhi rauhoittuu. Barnacle goose couplePicture by: Annika Sorjonen (2020) Korkeasaari ZooFirst barnacle goose of the seasonPicture by: Annika Sorjonen (2020) Korkeasaari ZooBarnacle goosePicture by: Annika Sorjonen (2019) Korkeasaari ZooBarnacle goosePicture by: Annika Sorjonen (2019) Korkeasaari ZooBarnacle goosePicture by: Annika Sorjonen (2019) Korkeasaari ZooBarnacle goose familyPicture by: Annika Sorjonen (2019) Korkeasaari ZooBarnacle geese nestingPicture by: Mari Lehmonen (2019) Korkeasaari ZooBarnacle geese nestingPicture by: Mari Lehmonen (2019) Korkeasaari ZooBarnacle geese nestingPicture by: Mari Lehmonen (2019) Korkeasaari ZooBarnacle geese nestingPicture by: Mari Lehmonen (2019) Korkeasaari Zoo Varmin tapa välttää hanhikonfliktia on tarkkailla ympäristöä ja pysyä rauhallisena. Pesää vahtivat koiraat erottaa usein jo kaukaa ryhdikkäästä ja tarkkaavaisesta asennosta. Äkkinäistä säntäilyä on syytä välttää pesien lähellä ja etenkin lapsia on tärkeää pitää silmällä, sillä hanhikoirasta päin juokseva lapsi ei arvaa, että tämä lintu ei lähdekään karkuun. Korkeasaaressa merkitsemme rohkeimmat pesien vartijat kyltein. Kyltti laitetaan aina pesän puolelle tietä, eli sille puolelle, jota hanhi vartioi. Toivotamme rauhaisaa pesimäaikaa kaikille!