Korkeasaari osallistuu metsäpeurojen luontoonpalautukseen Korkeasaari osallistuu metsäpeurojen luontoonpalautukseen Artikkeli julkaistu: 2.11.2016 Metsäpeura palautetaan luontoon takaisin alkuperäisille elinalueilleen Pirkanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla. Palautus on keskeisin tavoite seitsemän vuotta kestävässä laajassa metsäpeuran suojeluhankkeessa, jonka kokonaiskustannus on 5,16 miljoonaa euroa. Korkeasaaren eläintarha on yksi Metsähallituksen hallinnoiman EU-Life-hankkeen yhteistyökumppaneista. Korkeasaaresta siirrettiin tällä viikolla ensimmäiset kaksi 1,5-vuotiasta peuraa Ähtärin eläintarhaan, jonne kerätään peuroja Suomen ja Ruotsin tarhoista. Samalla Korkeasaaren laumaan tuotiin uusi lisääntyvä uros Ähtäristä. Kaikki lähivuosina tarhassa syntyneet metsäpeurat on tarkoitus ottaa mukaan luontoonpalautukseen. Peurojen luontoon sopeuttamista varten rakennetaan 15 hehtaarin aitaukset Etelä-Pohjanmaalle Lauhanvuoren kansallispuiston ja Pirkanmaalle Seitsemisen kansallispuiston tuntumaan. Siellä tarhoissa syntyneet peurat saavat lisääntyä keskenään ja luonnosta tuotujen yksilöiden kanssa. Tavoitteena on vapauttaa molemmille alueille 30-50 yksilön metsäpeuralaumat. Myös Ähtärin pientä luonnonvaraista kantaa vahvistetaan hankkeen aikana. Metsäpeuroja elää vain Suomessa ja Venäjän Karjalassa yhteensä alle 5000 yksilöä. Suomesta laji hävisi sukupuuttoon 1910-luvun lopulla liiallisen pyynnin vuoksi, mutta peuroja palasi itärajan yli Kainuuseen 1950-luvulla. Nykyään metsäpeuroja on Suomessa noin kaksi tuhatta yksilöä Kainuussa ja Suomenselän keskiosissa. Suomenselän kanta on peruja aiemmasta onnistuneesta palautusistutuksesta. Kainuun kanta on jo pitkään taantunut, koska alueen runsas suurpetokanta karsii peuranvasoja. Laji luokitellaan silmälläpidettäväksi. Yhteistyössä: Metsäpeuran EU-Life -hanke alkoi 1.10.2016 ja toteutuksesta vastaa Metsähallituksen eräpalvelut. Kumppaneina hankkeessa ovat Luonnonvarakeskus (Luke), Suomen riistakeskus, WWF Suomi, Liikennevirasto, Paliskuntain yhdistys, Metsähallituksen Metsätalous Oy sekä Korkeasaaren, Ähtärin ja Ranuan eläintarhat. Hankkeen budjetti on 5,16 miljoonaa euroa, josta EU:n rahoittama osuus on 3,05 miljoonaa euroa (60%). Suomalaisista osarahoittajista merkittävin on maa- ja metsätalousministeriö 1,32 miljoonan euron osuudellaan. Muut kotimaiset rahoittajat ovat ympäristöministeriö, kaikki hankekumppanit sekä Suomen metsästäjäliitto. Lue lisää… European forest reindeer from WIldlife Hsopital now in Lauhanvuori National ParkPicture by: Annika Sorjonen (2022) Korkeasaari ZooEuropean forest reindeer (female) in Lauhanvuori National ParkPicture by: Annika Sorjonen (2022) Korkeasaari ZooEuropean forest reindeer (female) in Lauhanvuori National ParkPicture by: Annika Sorjonen (2022) Korkeasaari ZooEuropean forest reindeer (female) in Lauhanvuori National ParkPicture by: Annika Sorjonen (2022) Korkeasaari ZooEuropean forest reindeer (female) in Lauhanvuori National ParkPicture by: Annika Sorjonen (2022) Korkeasaari ZooEuropean forest reindeer (female) in Lauhanvuori National ParkPicture by: Annika Sorjonen (2022) Korkeasaari ZooLauhanvuori National ParkPicture by: Annika Sorjonen (2022) Korkeasaari ZooLeaving towards Lauhanvuori National ParkPicture by: Mari Lehmonen (2022) Korkeasaari ZooTransporting European forest reindeer from Wildlife HospitalPicture by: Mari Lehmonen (2022) Korkeasaari ZooMaking sure that the European forest reindeer in Wildlife Hospital is sleepingPicture by: Mari Lehmonen (2022) Korkeasaari Zoo Keskustelu