Korkeasaaren lausunto lakiin eläinten hyvinvoinnista

Olemme antaneet maa-ja metsätalousministeriölle oman lausuntomme valmistelussa olevaan lakiin eläinten hyvinvoinnista. Korkeasaaren eläintarha ja sen luonnonvaraisia eläimiä auttava Villieläinsairaala ovat kumpikin alallaan Suomen suurimpia toimijoita. Lausunnossa keskityimme tulevan lain kohtiin luonnonvaraisten eläinten hoidosta ja eläintarhatoiminnasta. Tässä tiivistelmä lausunnostamme.

Eläintarhatoiminta

Pidämme hyvänä sitä, että eläintarhojen määritelmää täsmennetään. Kannatamme eläintarhojen roolin vahvistamista luonnonvaraisen eläimistön ja biologisen monimuotoisuuden suojelemisessa. Eläintarhojen tulee nimenomaisesti osallistua lajien suojelutoimintaan ja muut eläinnäyttelyt eivät ole eläintarhoja, eikä niiden pidä toimia eläintarhaluvalla. Lain perusteluosassa on kuvattu hyvin erilaisten eläintarhojen mahdollista roolia suojelutoiminnassa ja joissain tapauksissa toiminta voi olla yhteistyötä ja suurissa eläintarhoissa myös omaa itsenäistä toimintaa. Lain toimeenpanon yhteydessä onkin tarpeen arvioida nykyiset eläintarhaluvalliset toimijat.

Kannatamme esitystä, jossa asetuksella säädetään niistä eläinlajeista, joita voidaan pitää seura- ja harrastuseläiminä. Korkeasaaressa on useita eläimiä, jotka ovat entisiä lemmikkejä, mutta lemmikeiksi soveltumattomia. Ei ole näköpiirissä, että ihmisten halu hankkia erikoisia lemmikkieläimiä olisi vähenemässä ja tätä intoa on tarpeen rajoittaa. Moni kesyyntymätön laji kärsii puutteellisesta hoidosta ja huonoista olosuhteista lemmikkinä. Näille eläimille ei ole myöskään yleisesti saatavilla eläinlääkinnällistä apua tarvittaessa.

Kannatamme esitystä, jonka mukaan eläinten käyttöä esityksissä rajoitetaan. Näkemys on Euroopan eläintarha- ja akvaariojärjestön (EAZA) yhteinen linjaus, jolla halutaan selkeästi erottaa eläintarhat sirkuksista. Eläintarhoissa kuitenkin koulutetaan eläimiä yleisesti ja oikein toteutettuna tämä on eläimen hyvinvointia lisäävää toimintaa, mikä onkin huomioitu lakiesityksen perusteluosassa sekä kirjauksella ”muita kuin eläimen hoitoon liittyviä opetettuja taitoja”.

Lakiesityksessä säädetään nyt, että eläimen pitopaikan ”tulee vastata mahdollisimman hyvin eläinlajin luonnollista elinympäristöä”. Pitopaikkaa tulisi arvioida eläimen kokemuksen kannalta. Esimerkiksi kiipeilevälle eläimelle tärkeää voi olla itse kiipeily tai mahdollisuus tarkkailla ympäristöä korkealta. Eläimelle voi olla toisarvoista, onko kiipeilypaikka puu vai kiipeilyteline. Parempi ilmaisutapa olisi, että pitopaikan tulee turvata mahdollisimman hyvin eläimen lajityypillinen käyttäytyminen. Pitopaikoista säädetään tarkemmin asetuksella. Nykyinen asetus on lähes kymmenen vuotta vanha ja voi olla tarpeellista arvioida sen ajantasaisuus.

Luonnonvaraisten eläinten hoito

Laissa säädetään velvollisuudesta auttaa sairasta ja vahingoittunutta luonnonvaraista eläintä. Eläinten auttamista ei kuitenkaan edelleenkään säädetä kenenkään vastuulle. Tämä epämääräinen tilanne on jatkunut jo vuosikymmeniä ja olisi syytä viimein korjata.

Lopettaminen on säädetty kunnan vastuulle, mikä on parannus nykyiseen lainsäädäntöön nähden. Laissa tulisi lisäksi säätää velvollisuus hoidontarpeen arviointiin ja ensiavun luonteiseen hoitoon, niissä olosuhteissa ja osaamisella, jota kunnan järjestämällä eläinlääkärin vastaanotolla on tarjolla. Tämä tarkoittaisi, että eläimen tila voitaisiin arvioida ja tehdä pieniä hoitotoimenpiteitä, joiden jälkeen eläin voi palata luontoon tai siirtyä luonnonvaraisten eläinten hoitopaikkaan. Hoito voi olla esimerkiksi ongenkoukun tai kalaverkon irrottaminen eläimestä, haavan tai ruhjeen puhdistus ja arviointi tai muuta vastaavaa hoitoa, jonka takia eläintä ei ole syytä lopettaa, mutta se on silti apua vailla.

Luonnonvaraiset eläimet ovat periaatteessa valtion eläimiä, joten valtion tulee osallistua niiden hoidon kustannuksiin. Suuren osan kustannuksista kattavat nyt kunnat sekä vapaaehtoiset järjestöt ja kansalaiset. Luonnonvaraisten eläinten hoito on perusteltua eläinsuojelullisesti, mutta myös siksi, että kaikkien luonnonvaraisten eläinten määrät vähenevät ja eläinyksilöt ovat arvokkaita luonnon monimuotoisuuden suojelun kannalta. Valtio on ympäristöministeriön kautta tukenut luonnonvaraisten eläinten hoitoa pienehköllä määrärahalla (200 000 €) vuosittain. Tämä tuki on tarpeen myös jatkossa. Määrärahaa olisi tarpeen kasvattaa ja jakaa tuki tasapuolisesti kaikille toimijoille.

Luonnonvaraisten eläinten hoidon kannalta olisi tarpeen huolehtia siitä, että maassa on asiantuntevia hoitopaikkoja ja lisäksi päivystävä neuvontapuhelin. Puhelinneuvonnan voisi järjestää keskitetysti hyvinkin suurelle alueelle. Osaava keskitetty neuvonta voisi sekä vähentää turhien eläimiin puuttumisten määrää, pienentää paikallisten pelastuslaitosten ja muiden toimijoiden kuormaa, sekä nopeuttaa avun saamista eläimille silloin, kun apu on tarpeen. Tällainen keskitetty neuvonta auttaisi myös ohjaamaan eläimiä asianmukaisiin hoitopaikkoihin.

Pidämme hyvänä, että lakiesityksessä säädellään luonnonvaraisten eläinten hoitoa nykyistä tarkemmin. Korkeasaaren kokemuksen mukaan nykyisin on liian yleistä, että loukkaantunut eläin jää pysyväisluontoiseen hoitoon, vaikka eläimen kuntoutuminen luontoon palautettavaksi on epätodennäköistä.

Kannatamme esitystä, että luonnonvaraisten eläinten hoito tulee ilmoituksenvaraiseksi toiminnaksi. Luonnonvaraisten eläinten hoito voisi olla myös luvanvaraista, jolloin olosuhteet ja hoitomahdollisuudet voisi arvioida jo ennen toiminnan aloittamista. Tämä olisi tarkoituksenmukaista ainakin silloin, jos luonnonvaraisten eläinten hoito on jatkuvaa toimintaa. Tällä hetkellä osa luonnonvaraisten eläinten hoitopaikoista toimii eläintarhaluvalla. Osa niistä voisi luontevammin olla luvanvaraisia luonnonvaraisten eläinten hoitoloita.

Kannatamme esitystä, jonka mukaan luonnonvaraisen selkärankaisen eläimen elätettäväksi ottaminen on kielletty. Hyvää uudessa sanamuodossa on, että se koskee myös luonnonsuojelulailla rauhoittamattoma matelijoita, kuten kyytä. Kiellosta voidaan poiketa, jos kyseessä on eläimen hallussapito eläintarhassa pidettäväksi. Poikkeus on tarpeen, koska joissain tilanteissa on tarkoituksenmukaista, että eläin siirtyy luonnosta eläintarhaan. Tällainen tilanne voi olla, kun luonnonvarainen eläin on hoidettu ja toipuu, mutta ei kuitenkaan pärjää luonnossa ilman ihmisen hoitoa, tai jossain uhanalaisten eläinten suojeluprojekteissa.

Olisi hyvä, jos kaikkien luonnonvaraisten eläinten pysyvään hoitoon ottamista valvottaisiin yhtenevästi ja sama viranomainen arvioisi eläimen pito-olosuhteet ja suojelutarpeen. Nykyisin eläimen pysyvästi hoitoon ottamista säädellään eri eläinryhmien osalta ei tavoin. Rauhoitetuille ja rauhoittamattomille on eri säädökset ja eri valvovat viranomaiset. Myös eri lajien luontoon palauttamista säätelevät eri viranomaiset.