Berberiblogi, osa 6: Satumetsää ja sotkettua kosteikkoa

Korkeasaaren kuraattori Hanna-Maija matkusti lokakuussa Barbary Macaque Awareness and Conservation -kansalaisjärjestön suojelutiimin avuksi kenttätyöhön Marokkoon. BMAC työskentelee uhanalaisten berberiapinoiden auttamiseksi ja Korkeasaari on tukenut järjestön toimintaa vuodesta 2016. Berberiblogissa pääsemme seuraamaan Hanna-Maijan havaintoja matkan varrelta ja tutustumaan siihen, miten berberiapinoiden suojelutyötä tehdään Marokossa.

Marokossa 23.10.2019

Toissapäivänä etsimme berberiapinoita Talassemtanen luonnonpuistosta. Se on mielettömän hieno ja rauhallinen vuoristometsä. Alueella kasvaa endeeminen havupuu, Abies marocana, jonka vuoksi suojelualue on perustettu. Apinoiden onneksi alue sopii hyvin myös niiden elinympäristöksi ja ne saavat asua rauhassa metsäisillä kallioilla.

Jo alkumatkasta, 1200 metrin korkeudessa näkymät olivat kuin satumetsässä, upeita käkkyräisiä tammipuita sammalpeitteellä kaikkialla. Onnistuimme näkemään yhden apinalauman, joka oli hyvin kaukana kalliolla. Tätä laumaa ei ole ilmeisesti aiemmin havaittu, joten istuimme alas kiikaroimaan ja laskimme lauman kooksi 32 apinaa. Mukana oli myös kaksi ihan pikkuista poikastakin!

Kun jatkoimme matkaa ylemmäksi, maisema muuttui havupuiksi ja ilma oli kylmä ja kostea. Noin 1500 metrin korkeudessa pääsimme autolla metsänvartijoiden vanhan polun alkupäähän ja loppumatkan menimme patikoiden. Pitkin polkua selvisikin syy, miksi autolla ei päässyt eteenpäin ja saimmekin kiertää muutamia jättiläismäisiä polulle kaatuneita puita.

Polulla näimme paljon hyvin tuoreita ruokailujälkiä ja kakkaa, mutta valitettavasti läheisellä vuorenrinteellä oli laittomat kaninmetsästäjät koirineen liikkeellä. Apinat säikähtivät jatkuvaa haukuntaa ja pakenivat syvemmälle metsään näkymättömiin. Tällä seudulla apinat ovat muutenkin paljon säikympiä kuin Bouhachemissa, ja niitä on hankalampi nähdä. Valitettavasti suojelualueella tapahtuu edelleen laitonta metsästystä ja läheisten kylien isot vuohilaumat ylilaiduntavat alueen kasvillisuutta. Onneksi laittomat metsähakkuut ovat ilmeisesti vähentyneet.

Eilen vuorille oli annettu sadevaroitus, joten meillä ei ollut asiaa apinabongaukseen. Kävimme vaihteeksi bongailemassa lintuja lähiseudulta. Oli ikävä huomata, että Ramsar-sopimuksen suojaamalle kosteikolle oli dumpattu isot kasat rakennusjätettä ja muuta roskaa. Surullinen näky! Alueelle rakennetaan koko ajan uusia hotelleja, vaikka vanhat rakennustyömaat on edelleen kesken, ja valmiissakaan hotelleissa ei ole juuri ketään vieraana. Rakennushankkeet on kyllä kaupungin virkamiesten tiedossa, utopistiset turistivirrat painavat enemmän kuin suojeltu kosteikko. Tällä hetkellä kosteikko oli hyvin kuiva, joten lintujen sijaan näimme siellä laiduntavia dromedaareja ja vuohia.

Kävimme myös jokivarrella katsomassa lintuja, siellä on kuulemma aiemmin nähty mm. kalasääskiä ja minervanpöllöjä. Niitä emme valitettavasti nähneet, mutta jokivarren kaatopaikalla kattohaikaroilla näkyi kuitenkin olevan siellä paljon tongittavaa. Ruokaa riittää ympäri vuoden, joten monet näistä haikaroista eivät enää muuta, vaan pysyvät seudulla jatkuvasti.

Tänään pääsimme taas apinoita etsimään ja kävimme matkalla Ahmedin ja Mohamedin kotikylässä juttelemassa naisten käsityöyhdistyksen edustajien kanssa. Heillä on suunnitelmissa tehdä tuotteita, joiden tuotosta osa voitaisiin ohjata myös apinoiden suojeluun. Jos hanke onnistuu, niin ehkä saamme niitä myös Suomeenkin myyntiin.

Ajeltiin pitkät pätkät sumussa ja välillä pilkahteli aurinko. Nähtiin kolme laumaa, viimeisessä (kännykkä)kuvassa on kyllä apinoita, mutta kamera, joka eilen väitti akkua olevan 2/3 jäljellä, simahti ensimmäistä kuvaa ottaessa.

Lue Berberiblogin aiemmat osat:
Berberiblogi, osa 1: Marokkoon ja suoraan maastoon
Berberiblogi, osa 2: Jalkapalloa ja apina-asiaa
Berberiblogi, osa 3: Peuroja ja kotiloita
Berberiblogi, osa 4: Kolme erilaista berberiapinalaumaa
Berberiblogi, osa 5: Apinoiden suojelija Mohamed