Berberiblogi, osa 1: Marokkoon ja suoraan maastoon

Korkeasaaren kuraattori Hanna-Maija matkusti lokakuussa Barbary Macaque Awareness and Conservation -kansalaisjärjestön suojelutiimin avuksi kenttätyöhön Marokkoon. BMAC työskentelee uhanalaisten berberiapinoiden auttamiseksi ja Korkeasaari on tukenut järjestön toimintaa vuodesta 2016. Berberiblogissa pääsemme seuraamaan Hanna-Maijan havaintoja matkan varrelta ja tutustumaan siihen, miten berberiapinoiden suojelutyötä tehdään Marokossa.

Marokossa 11.10.2019

Täällä sitä ollaan, Marokossa! Matka alkoi maanantaina Suomesta lentäen Malagaan, bussilla Algecirasiin, sieltä laivalla Tangieriin ja loppumatka maanteitse. Tunsin itseni tavaroineni kantojuhdaksi, joka porskuttaa helteessä eteenpäin (kts. kuva). Perille majapaikkaani Martiliin saavuin tiistaina ja seuraavana aamuna aloitimme berberiapinoiden kartoituksen yhdessä tutun BMACin tiimin kanssa.

Paikalliset tiimiläiset, kaksi Ahmedia, Mohamed ja Sian, ovat tehneet berberiapinoiden laskentoja jo vuosien ajan, joten he osaavat homman. Minä olen apuna viidentenä silmä- ja kiikariparina. Berberiapinat elävät täällä etenkin vuoristoalueilla ja metsissä. Apinoiden liikkeitä voidaan arvioida aiempien havaintojen tai maastosta löytyvien ruokailujälkien ja jätösten avulla. Käytössä on myös viisi riistakameraa. Laumoilla on omat reviirit, josta ne yleensä löytyvät. Nämä villit berberiapinat ovat hyvin arkoja verrattuna Gibraltarilla turistilaumojen keskellä eläviin ja siksi monelle tuttuihin lajitovereihin.

Keskiviikon maastoretki tehtiin tiimin ajokilla eli Monkey Busilla lähistölle Jbel Moussaan, joka on meren äärellä. Tämä on juuri se jeeppi, jonka hankkimiseen ohjasimme Korkeasaaressa kerätyistä varoista 2 000 euroa kaksi vuotta sitten! Näillä meren äärellä sijaitsevilla rinteillä, muutaman neliökilometrin alueella, on aiemmin havaittu kaksi apinalaumaa. Kiipeilimme kivikoissa, joissa berberiapinat liikkuvat varmasti paljon meitä vikkelämmin. Yhtään apinaa, tai mitään jälkeäkään niistä ei löytynyt. Vuohia kyllä nähtiin. Maisemia Gibraltarin suuntaan katseli myös ihan mielellään.

Torstaina lähdimme telttaretkelle kauemmas Bouhachemin metsään, joka on luonnonsuojelualue lähellä Tetouania. Kallioilla ja naisenkorkuisessa kanervikossa rämpiessä ei tullut kuin vanhoja apinankakkoja vastaan, mutta telttaleirin vieressä oli kuin olikin yksi apinalauma, ja tämä herra oli hyvin oksalla kuvattavana. Muista laumanjäsenistä kuului vaan ääntä ja näkyi vilskettä.

Nähtiin siellä yhteensä kaksi laumaa, toisessa 35 ja toisessa 39 berberiapinaa ja molemmissa vielä tummaturkkisia lapsukaisia. Olivat vähintään yhtä suloisia kuin Korkeasaaren nelikuiset apinanpoikaset!

Illan kruunasi se, kun ihan leirin lähellä ulvoi lauma afrikkalaisia susia! Uppeeta, mahtavaa ja superhienoa!