Kissojen Yö keräsi manulin suojeluun 28000 euroa Artikkeli julkaistu: 20.09.2023 Korkeasaaren tunnetuin suojelutapahtuma Kissojen Yö maukui tänä vuonna ensi kertaa manulien auttamiseksi. Manuli on huonosti tunnettu pieni aasialainen arokissa, jonka suojeluun Korkeasaari ohjaa tapahtuman vierailijoiden ansiosta merkittävän summan. Kissojen Yö on Korkeasaaren suurin suojelutapahtuma, jota vietettiin tänä vuonna kahtena lauantaina syyskuun alussa. Kahden päivän aikana eläintarhassa vieraili yhteensä lähes 18 000 kissojen ystävää. Jokaisesta tapahtumaan ostetusta lipusta ohjattiin euro manulien suojeluun. Keräystä vauhdittivat Fazerin onnenpyörä sekä erilaiset suojelutuotteet, kuten manuliaiheiset kangasmerkit. Keräyssumma 28 000 euroa ohjataan kokonaisuudessaan Pallas’s cat International Conservation Alliancen eli PICA:n toimintaan. Laji on melko huonosti tunnettu, joten kenttäprojekteissa kartoitetaan manulin elinalueita, tutkitaan uhkia ja osallistetaan paikallisia suojelutoimiin. Ensi vuoden projektit tulevat keskittymään Mongoliaan, Kirgisiaan ja Turkmenistaniin. Hanketta hallinnoi Royal Zoological Society of Scotland. ”Haluan välittää valtavan suuret kiitokset kaikille Kissojen Yöhön ja keräykseen osallistuneille. Teidän lahjoituksenne auttaa meitä jatkamaan tärkeitä manulin suojeluprojekteja. Toivottavasti viihdyitte Kissojen Yössä ja näitte Korkeasaaren upean manulinpennun”, kiittelee Korkeasaaressa vieraillut manulin suojeluhankkeen koordinaattori David Barclay. Korkeasaaren manuleille syntyi pentu kesäkuussa. Kissojen Yössä manulien ruokintaa saapui seuraamaan runsaasti lajista kiinnostuneita ja tarhalla riitti vierailijoita koko illan ajan. Manulinpentu näyttäytyi molempina iltoina emonsa seurassa ruokinnan jälkeen, sillä se syö jo ahnaasti aikuisten kissojen ruokaa. Manuleita on Korkeasaaressa, sillä laji kuuluu eurooppalaisten eläintarhojen suojeluohjelmaan, jolla turvataan lajin tulevaisuutta. Korkeasaari on tukenut luonnonvaraisten manulien suojelua vuodesta 2014, mutta keräyssummat ovat olleet pieniä. Kissojen Yön ansiosta Korkeasaari on nyt yksi PICA:n pääkumppaneista. Kissojen Yössä on tavallisesti tuettu amurinleopardien ja amurintiikerien suojelua, mutta niiden elinalueet sijaitsevat Venäjällä, eikä suojeluhankkeille voida tällä hetkellä siirtää varoja. Manuli valikoitui tämän vuoden tukikohteeksi luotettavien hankekumppaneiden sekä rahoitusta vailla olleiden suojeluprojektien vuoksi. Pallas's catPhoto: Annika Sorjonen (2023) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandNight of the Cats 2.9.2023Photo: Annika Sorjonen (2023) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandNight of the Cats 2.9.2023Photo: Annika Sorjonen (2023) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandPallas's catPhoto: Annika Sorjonen (2023) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandNight of the Cats 2.9.2023Photo: Annika Sorjonen (2023) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandPallas's cat kittenPhoto: Annika Sorjonen (2023) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandNight of the Cats 2.9.2023Photo: Annika Sorjonen (2023) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandNight of the Cats 9.9.2023Photo: Annika Sorjonen (2023) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandNight of the Cats 2.9.2023Photo: Annika Sorjonen (2023) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandNight of the Cats 9.9.2023Photo: Annika Sorjonen (2023) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandNight of the Cats 2.9.2023Photo: Annika Sorjonen (2023) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandNight of the Cats 9.9.2023Photo: Annika Sorjonen (2023) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandPallas's cat kittenPhoto: Annika Sorjonen (2023) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandNight of the Cats 9.9.2023Photo: Annika Sorjonen (2023) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandPallas's cat and kittenPhoto: Annika Sorjonen (2023) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandNight of the Cats 9.9.2023Photo: Annika Sorjonen (2023) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandNight of the Cats 9.9.2023Photo: Annika Sorjonen (2023) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandNight of the Cats 2.9.2023Photo: Annika Sorjonen (2023) Korkeasaari Zoo Helsinki, FinlandVolunteers working at the Night of the CatsPhoto: Annika Sorjonen (2023) Korkeasaari Zoo Helsinki, Finland Osallistu manulien suojeluun! Pelastetaan yhdessä Aasian arojen pikkukissat! Korkeasaaren suojeluhankkeessa kerätään varoja luonnossa elävien manulien suojeluun. Lahjoitukset ohjataan kokonaisuudessaan Pallas’s Cat International Conservation Alliancen kenttätyöhön. Manulit ovat suojelun tarpeessa, sillä niiden määrä luonnossa vähenee, vaikka laji luokitellaankin elinvoimaiseksi. Lajin elinalueita pirstoutuu ja häviää ihmisen toiminnan sekä ilmastonmuutoksen vuoksi. Saaliseläinten myrkytykset, ravinnon väheneminen, metsästys turkin vuoksi ja villiintyneet koirat ovat uhkia manulille. LAHJOITA SUOJELUUN