Silli Saukko ja suuri seikkailu Tarina on suunnattu noin 4–6-vuotiaille, mutta helpotettuna sopii myös tätä nuoremmille. Satu on jaettu seitsemään lukuun, joten luettavaa riittää useampaankin kertaan. Ryhmästä riippuen voidaan lukea yksi tai useampi luku kerrallaan. Satuhetki voidaan toteuttaa monella tavalla, haluttiin sitten rauhoittua kuuntelemaan tai hypätä toiminnalliseen satuleikkiin. Millainen tarinatuokio teille sopisi? Perinteinen: Ohjaaja lukee sadun sellaisenaan, mikä antaa lapsille mahdollisuuden rauhoittua tarinan äärelle ja keskittyä vain kuuntelemaan. Reflektoiva: Jokaisen luvun jälkeen on kysymyksiä, joiden avulla voidaan palauttaa mieleen sadun tapahtumat. Kokemuksellinen: Satua voidaan elävöittää käyttämällä saukkorekvisiittaa, kuten kuvia, pehmoleluja tai itse askarreltuja saukkohahmoja. Toiminnallinen: Hypätään sadun maailmaan ja matkitaan saukon puuhia ohjaajan johdolla. Matkimisleikkiin sopivat kohdat on merkitty kursiivilla. Viihtyisää tarinatuokiota! Sadun lopussa on keskustelunaiheita lasten kanssa yhdessä pohdittavaksi. 1. Saukkoperheen kotikonnuilla Keskellä sankkaa metsää kasvoi vanhaakin vanhempi tammi. Siellä se komeili omalla mäennyppylällään ja katseli muita puita kuin metsän valtias. Tammi oli niin jättimäinen, että sen rinnalla metsän suurinkin eläin näytti ihan pikkuruiselta. Kautta aikojen tammivanhus oli tarjonnut suojan monelle pienelle ja vähän suuremmallekin olennolle. Sen oksilla sirkuttivat pikkulinnut ja puunkolosta kurkisteli orava. Jykevien juurten alla oli pesäkolo, jossa saukkoperhe nukkui sikeästi. Kevät oli vasta alussa, lunta oli vielä siellä täällä pieninä kinoksina. Kevään ensimmäiset kukat nostivat jo päätään ja pikkuruiset lehdet puskivat esiin myös puiden oksilta. Vaikka ulkona kävi kylmä tuuli, oli saukkoperheellä pesässään lämmintä ja mukavaa. Siellä nukkua tuhisi saukkoemo ja kaksi pientä poikasta, Silli ja Salli, painautuneena toistensa pehmoiseen turkkiin. Pikku Silli heräsi tuttuun veden solinaan. Lähellä pesäkoloa virtasi puro, jossa vesi hypähteli kivien ja jäälauttojen yli iloisesti loiskahtaen. Silli hieraisi unihiekat silmistään, töni Sallinkin hereille ja niin saukkosisarukset kömpivät haukotellen ulos pesästä. Silli ja Salli loikkivat kilpaa puron luokse ja humps vain ne pulahtivat kirkkaaseen veteen. Pikkusaukot pyörähtelivät väkkäränä veden alla, sukelsivat vikkelästi pohjaan asti ja pomppasivat sieltä taas veden pinnalle. Silli ja Salli olivat oikeita vesipetoja, niin kuin kaikki saukot! Saukkosisarusten telmiessä purossa oli saukkoemokin herännyt. Se nuuhki viiksikarvat väpättäen ilmaa ja kuulosteli tarkoilla korvillaan – oliko kaikki niin kuin pitikin kotipihassa? Joskus saattoi suuri kotka lentää yli tai iso karhu löntystellä puron äärelle. “Pienen saukon pitää aina varoa suuria petoja!” oli saukkoemo monen monituista kertaa varoittanut Silliä ja Sallia. Joskus se vain pikkuisilta saukonpoikasilta unohtui. Saukkoemo loikki ketterästi purolle ja pulahti veteen pikkusaukkojen luokse. Emo oli opettanut Silliä ja Sallia kalastamaan purosta ja etsimään sammakoita heinien seasta. Nyt emo nappasi muhkean ravun kivien välistä ja nousi jäälle saalis tiukasti suussaan. Silli ja Salli kiiruhtivat emon perässä ja kohta saukkoperhe maiskutteli herkun niin että rouske kävi! Missä saukkoperhe asui? Minne Silli ja Salli juoksivat heti herättyään? Mitä saukot söivät? 2. Kesä on täällä! Kesän lähestyessä luonto heräsi eloon, vanha tammi puhkesi vihreään loistoonsa ja kaikenlaiset ötökät lentelivät, mönkivät ja hyppivät ympäriinsä. Saukonpoikaset tutkivat uteliaasti kotipihaa ja löysivät uusia hauskoja asioita. Joskus pihan poikki kipitti vikkelä myyrä tai ketterä kettu. Aina jossain rasahti, kopsahti tai loiskahti – metsä oli täynnä ääniä! Eräänä aurinkoisena kesäpäivänä Silli ja Salli keksivät uuden kivan leikin. Värikäs perhonen liihotteli saukonpoikasten yllä ja laskeutui Sallin kuonolle lepuuttamaan siipiään. Kun Silli yritti napata perhosen, se lensikin pois. Silli ja Salli pomppivat takajaloillaan ja yrittivät saada perhosen kiinni, mutta se oli liian nopea! Hauska leikki keskeytyi, kun emo huusi varoituksen: “Nopeasti piiloon, joku tulee!” Silloin tuli saukonpoikasille kiire. Silli ja Salli juoksivat minkä käpälistään pääsivät turvaan pesäkoloon, jossa emo niitä jo odotti. Saukkoperhe pysyi piilossa ihan hiljaa ja kuunteli korvat höröllään. Rips, raps – pesäkolon lähellä liikkui joku, ehkä ihminen! Onneksi äänet vaimenivat nopeasti ja pian oli taas turvallista tulla ulos kolosta. Nyt voivat leikit jatkua! Millainen oli saukonpoikasten uusi leikki? Miksi saukot juoksivat pesäkoloon? 3. Silli lähtee seikkailuun Yhtenä päivänä huomasi Silli vanhan tammen lehtien muuttaneen väriä kesäisen vihreästä lämpimän keltaiseksi ja ruskeaksi. Tuuli lennätti lehtiä sinne tänne ja kohta pihamaata peitti kullanruskea lehtimatto. Syksy oli saapunut. Silli ja Salli olivat nyt jo vuoden vanhoja. Sillistä tuntui, että oli tullut aika kokeilla, miten omat käpälät kantavat. Silli hyvästeli emon ja Salli-siskon, tutun puron ja vanhan tammen ja jätti lämpöisen kotipesän taakseen. Tästä alkaa seikkailu! Niin sitten lähti Silli Saukko kulkemaan pitkin puron reunaa. Emo oli neuvonut aina seuraamaan vettä – silloin ei voi pahasti eksyä! Tuttu puro muuttui suuremmaksi joeksi, ja yhä kulki Silli eteenpäin. Se loikki yli kantojen ja kivien, välillä pulahti raikkaaseen veteen ja ui käpälät viuhtoen eteenpäin, yhä kauemmas kotoa. Kun nälkä kurni jo vatsassa, pysähtyi Silli etsimään ruokaa. Mistä löytyisi vatsantäytettä reippaalle matkalaiselle? Juuri silloin uiskenteli hopeanhohtoinen pikkukala pyrstö heiluen ohitse. Nyt piti olla nopea! Silli ponkaisi liikkeelle ja kahmaisi kalan käpäläänsä. Onnistui! Vatsa mukavasti pullollaan Silli tepasteli marjapensaan alle ja painoi päänsä sammalmättäälle. Matkallaan Silli tapasi monenlaisia metsän otuksia. Oli piikikkäitä siilejä, pörheitä oravia ja untuvaisia lintuja. Joskus hanhiparvi lensi taivaan halki hurjasti kaakattaen. Ne olivat matkalla etelään talvea pakoon. Syksyn edetessä oli maailma päivä päivältä aina vain harmaampi ja pimeämpi. Yhtenä erityisen synkeänä päivänä tapahtui jotain jännittävää. Silli oli juuri noussut rantakivelle ja pesi nyt pörröistä turkkiaan huolellisesti. Silloin tipahti suuri valkoinen lumihiutale Sillin päälaelle. Sitten tuli toinen ja kolmaskin. Ensilumi satoi! Silli rakasti lunta. Sillin turkki oli niin paksu, että se pysyi lämpimänä kovassakin pakkasessa. Riemuissaan Silli hyppeli lumihiutaleiden seassa ja yritti napata niitä käpäliinsä. Minne Silli lähti? Mitä Silli saalisti ruuaksi? Miksi Silli oli riemuissaan ja hyppeli ympäriinsä? 4. Silli tapaa Kulkurisaukon Ei mennyt kauaakaan, kun koko maailma oli valkoisen lumivaipan alla. Silli loikki syvässä lumessa eteenpäin, niin että kinosten takaa vilahti näkyviin milloin pieni ruskea pää, milloin taas hännännipukka. Alamäessä Silli heittäytyi vatsalleen ja liukui kovaa vauhtia alas mäenrinnettä. Puut ja pensaat vain vilahtelivat ohi Sillin laskiessa mäkeä! Mutta kesken hurjan mäenlaskun Silli törmäsikin johonkin pehmeään ja karvaiseen. Tumps – mikä kumma otus se oli? Silli kömpi ylös, hiipi varovasti lähemmäs ja nuuhki otusta kuono pitkänä. Silloin otus liikahtikin ja Silli hypähti säikähdyksestä niin, että kaatui mukkelis makkelis selälleen. Otuksella oli ruskeat nappisilmät niin kuin Sillillä, tuuheat viiksikarvat jotka sojottivat sinne tänne, vaalea vatsa ja lyhyet töppöjalat – se oli ihan Sillin näköinen kaikin puolin! Se oli Kulkurisaukko, joka oli Sillin tavoin lähtenyt etsimään omaa polkuaan. Saukot tervehtivät toisiaan nuuhkaisemalla arasti toistensa kuononpäitä, ja pian ne olivat jo kuin vanhoja tuttuja. Ne kierivät ja painivat yhdessä, niin että lumi vain pöllysi. Ystävykset pyydystivät pikkukaloja ja jakoivat saaliin keskenään. Yhdessä ne myös nukkuivat, sikin sokin toistensa alla ja päällä. Talvipäivät kuluivat vikkelään, kun rinnalla oli hauska leikkikaveri. Koitti kuitenkin päivä, jona saukkoystävysten oli tullut aika hyvästellä toisensa. Jokaisella saukolla on oma tiensä kuljettavanaan. Silli jatkoi matkaansa ja Kulkurisaukko omaansa. Minne Sillin matka viekään? Mitä Silli teki lumessa? Keneen Silli törmäsi laskiessaan mäkeä? Miten saukot tervehtivät toisiaan? 5. Yli suuren valtatien Sillin kulkiessa eteenpäin vaihtuivat metsäiset maisemat laajoiksi pelloiksi. Siellä täällä tönötti pieniä punaisia mökkejä ja suuria vanhoja navettoja, joiden katot olivat romahtaa paksun lumipeitteen alla. Kerran Silli eksyi maalaistalon pihaan. Kun talon äkäinen vahtikoira haistoi Sillin, alkoi vimmattu räksytys ja murina. Hau hau murrr! Sen kuullessaan pinkaisi Silli hurjaan juoksuun. Se loikki siksakkia sinne ja tänne, pomppi kivien yli ja kumartui oksien ali. Hengästyneenä Silli lopulta pysähtyi ja katseli ympärilleen kummissaan. Mikä paikka tämä on? Äkäinen koira oli jäänyt jo aikaa sitten taakse, mutta nyt edessä aukeni suuri valtatie. Liikenne pauhasi ja autot viuhahtelivat hurjaa vauhtia ohi. Viuh viuh! Silli muisti emon neuvon, että aina piti seurata vettä. Mutta vettä ei näkynyt missään. Valtatien ali kulki kyllä tunneli, mutta sinne ei olisi mahtunut edes pieni saukko – niin tukossa se oli mutaa ja heinää. Silli hiipi varovasti ihan tien reunaan, mutta juuri silloin suhahti auto ohi, niin että Sillin käpälä meinasi jäädä alle! Hui kauhistus, miten Silli pääsisi tien toiselle puolelle? Silloin, juuri kun Silli oli menettämässä toivonsa, kuului korkealta puun latvasta mustarastaan liverrystä. Mustarastas oli nähnyt monen metsän eläimen ylittävän suuren valtatien. Korkealta puunlatvasta se näki, miten autot tulivat ja menivät. Se tiesi, milloin oli turvallista ylittää tie ja milloin ei. Mustarastas sääli Silli ressukkaa ja lupasi auttaa sen suuren valtatien yli. Kun tie oli tyhjillään, laulaa sirkutti mustarastas, mutta heti kun auto kiisi lähemmäs, se hiljeni eikä päästänyt ääntäkään. Kun sitten liikenne taukosi, ryhtyi mustarastas laulamaan. Se lauloi ja lauloi, eikä missään ollut auton autoa. Silloin Silli loikki urheasti suuren valtatien yli, linnunlaulu korvissaan soiden. Kun Sillin takatassut ja hännänpääkin oli vihdoin ylittänyt suuren valtatien, lopetti mustarastas laulunsa. Samassa suuri rekka ajoi ohi torvi soiden! Mutta silloin oli pikku Silli jo turvassa tien laidalla. Silli kiitti kilttiä mustarastasta avusta ja lähti iloisesti jatkamaan matkaansa, seikkailu jatkukoon! Mitä Silli juoksi pakoon? Miten Silli pääsi suuren tien yli? 6. Silli löytää Itämeren Kevät teki jo tuloaan. Joka päivä oli vähän lämpimämpi kuin edellinen ja lumi suli ihan silmissä. Sillin tie oli vienyt jo kauas kotitammen luota. Matkallaan Silli oli oppinut yhtä sun toista eikä ollut enää ihan pieni saukonpoikanen. Viimein tuli päivä, jona Silli tunsi kuonossaan kerrassaan huumaavan tuoksun. Se oli kuin suuri kattilallinen täynnä tuoretta kalaa, ripaus suolaa ja aimo annos vedenalaista elämää. Mistä tämä ihana tuoksu tulee? Se toi mieleen oman kotipuron mutta jokin siinä oli kovin erilaista. Silli seurasi tuoksua, kunnes puiden välistä pilkotti jotain suurta, sinistä ja kimmeltävää. Silli oli tullut Itämeren rantaan. Silli ei ollut koskaan nähnyt niin paljon vettä yhdessä paikassa. Kotipurossa vesi virtasi aina yhteen suuntaan, mutta täällä se velloi edestakaisin. Kun Silli käveli lähemmäs tuota ihmeellistä näkyä, sen käpälät upposivat pehmeään hiekkaan. Silli työnsi kuononsa meriveteen ja läiskytteli käpälillään rannan matalassa vedessä. Sitten se hyppäsi meren aaltoihin riemuissaan – nyt oli tilaa temmeltää! Pinnan alla oli aivan uudenlainen maailma. Vesikasvit keinuivat aaltojen mukana ja pikkukalat uivat suurissa parvissa. Pohjassa olevat kivet ja laudanpätkät olivat vihreän levän peitossa. Vesi oli sameaa eikä Silli nähnyt kunnolla. Onneksi Sillillä oli kuitenkin herkät viiksikarvat, joilla se tunsi kaiken ympärillään. Silli pyydysti vesikasvien seassa piilottelevan kalan ja nousi syömään sen kalliolle. Lokit liitelivät ja kirkuivat Sillin pään päällä. Niillä oli kova nälkä, eivätkä ne olleet yhtä hyviä kalastajia kuin saukot. Yksi lokeista oli salamannopea ja nappasi Sillin herkkukalan sen nenän edestä! Ensi kerralla Silli osaisi varoa ja pitäisi kiinni aarteistaan tiukemmin. Onneksi lokki sai sentään murkinaa mouruavaan vatsaansa – taitava Silli löytäisi kyllä uuden herkkukalan! Minne Silli on tullut? Mitä Sillin herkkukalalle tapahtui? 7. Sillin uusi koti Silli piti Itämerestä. Rannalla se leikki simpukankuorilla ja pikkukivillä, meren aalloissa taas oli hauskaa polskutella. Silli oli tavannut kummallisia Itämeren asukkaita: monenmoisia merilintuja, kaikenkokoisia kaloja sekä pienenpieniä vesieläimiä. Kerran oli valtava kyömynenäinen hylje loikoillut suurella kivellä. Sillin nähdessään se heilautti laiskasti räpyläänsä tervehtimisen merkiksi. Silli halusi jäädä Itämeren kalaisille rannoille. Kun kevät oli jo pitkällä, päätti Silli etsiä ihan oman kodin. Silli ui saaresta toiseen ja etsi sopivaa paikkaa itselleen. Yhdessä saaressa asui jo toinen saukko ja vihaisena se hääti Silli paran matkoihinsa. Toisessa taas oli liikaa ihmisiä ja kolmannessa liian vähän puita suojaksi. Lopulta Silli palasi Itämeren rantaan ja löysi heti täydellisen kotipihan itselleen. Siinä oli juuri sopivasti puita ja pensaita sekä koloja piiloutumista varten. Sen keskellä virtasi pieni puro – ihan niin kuin kotona vanhan tammen luona. Puron makeassa vedessä Silli sai pestyä suolaisen turkkinsa. Käpälät heiluen Silli hinkkasi ja hankasi, kunnes turkki oli mukavan puhdas ja pörheä. Puron lähellä oli pieni luola, josta Silli teki uuden kotipesänsä. Sen vieressä kasvoi tukeva kuusi, jonka neulasten peittämät oksat kaartuivat luolan ylle, suojaten sitä katseilta. Silli haki rannasta kuivaa heinää kivisen luolan pehmikkeeksi ja sitten se pyöri ja kieri heinissä, kunnes siinä oli mukavan kotoisaa loikoilla. Niin oli Silli Saukko löytänyt kodin Itämeren rannalta. Oman kotiluolan ja iloisesti virtaavan puron. Pienestä saukonpoikasesta oli kasvanut jo iso saukko. Joku päivä Silli perustaisi oman perheen ja opettaisi omille poikasilleen kaikki saukkomaiset temput. Silli kömpi ulos uudesta kotiluolastaan ja haisteli suolaista meri-ilmaa. Yhdessä vilauksessa se oli jo pulahtanut meren pärskeisiin. Siellä Silliä odotti jo uudet, jännittävät seikkailut! Mistä Silli löysi oman kodin? Mitä kaikkea Sillin kotipihassa oli? Keskustelua ja pohdintaa sadusta lasten kanssa Nyt kun satu on luettu, voidaan keskustella lasten kanssa Silli Saukon tarinasta ja sen herättämistä ajatuksista. Tarina ja tunteet: Silli Saukko kokee erilaisia tunteita aina pelosta iloon – kaikki tunteet ovat tärkeitä! a) Silli piti vesileikeistä ja ensilumesta. Mistä sinä pidit Silli Saukon tarinassa? Mikä siinä oli parasta? b) Sillistä oli vähän pelottavaa, kun joku liikkui pesäkolon lähellä. Oliko sinusta tarinassa mitään pelottavaa tai jännittävää? c) Sillistä oli hauskaa yrittää napata kiinni perhosta. Mikä sinusta oli tarinassa hauskaa? Luonnonsuojelu: Silli Saukon koti on luonnossa. Luonto tarjoaa Sillille suojaisan pesäkolon, ruokaa vatsantäytteeksi sekä tilaa liikkua, uiskennella ja leikkiä. Ilman luontoa Silli paralla ei olisi paikkaa missä olla. Siksi on tärkeää suojella luontoa. Kun luonto voi hyvin, on myös eläimillä hyvä olla. Miten sinä voisit auttaa luontoa voimaan hyvin? Keksikää yhdessä lasten arkeen sopivia keinoja luonnon suojelemiseksi. Saukko Suomessa: Saukot ovat tärkeä osa Suomen luontoa. Luonnossa saukkoja on aika vähän, ja siksi niitä pitää suojella. Onneksi saukkoja on koko ajan Suomen luonnossa vähän enemmän! Kun suojelee luontoa, suojelee myös saukkoja ja kaikkia eläimiä. Eikö olekin hauskaa, että luonnossa on monenlaisia eläimiä? Millaisia eläimiä sinä olet luonnossa nähnyt? Ravintoketju luonnossa: Silli Saukko herkuttelee kaloilla, sammakoilla ja ravuilla. Nämä kuuluvat saukkojen ravintoon ihan oikeasti. Luonnossa eläimet saalistavat ja syövät toisiaan. Kaikki eläimet ovat tärkeitä, olivat ne sitten jonkun ruokaa tai eivät. Myös kalat, sammakot ja ravut ovat arvokkaita eläimiä. Niin kuin kaikki eläimet, nekin haistavat, maistavat ja tuntevat kaikenlaisia asioita. Oletko koskaan nähnyt sammakon pomppivan metsässä tai kalan uiskentelevan vedessä? Lisää keskustelunaiheita voi keksiä yhdessä lasten kanssa! Varhaiskasvatuksen saukkosivut Teksti: Katariina Känkänen Kuvitus: Kati Schenk