Korkeasaaren huulipekarit saivat jouluporsaan

Tropiikissa vuodenajat eivät vaihtele, joten mikä tahansa vuodenaika on yhtä hyvä aika poikasille. Tämä koettiin myös talvisessa Helsingissä, sillä Korkeasaaren eteläamerikkalaisille huulipekareille syntyi heti joulukuun alkajaisiksi pikkuinen porsas. Paukkupakkasilla pekarit touhuavat lämpimissä sisätiloissaan, eivätkä ikkunan takana kurkistelevat ihailijat jännitä edes tuoretta emoa.

Viiden huulipekarin laumaan putkahti kuudes jäsen joulukuun ensimmäisen päivän aamuksi. Hoitajat antoivat pekariemolle ja sen pienelle poikaselle oman karsinan rauhalliseen yhdessäoloon, jotta niiden ei tarvinnut väistää lauman arvojärjestyksessä ylempää naarasta. Poikasten saanti hämmentää usein laumaeläinten hierarkiaa.

”Parin yön jälkeen asiat oli sovittu laumassa. Aamuruokinnassa kaikki pekarit touhusivat tyytyväisesti yhtenä laumana ja jokainen otti pienokaisen hyvin huomioon. Nisse-porsas on nyt selvästi hyväksytty osaksi laumaa, mistä olemme hyvin iloisia”, kertoo eläintenhoitaja Nina Bruun.

Kovilla pakkasilla pekarit eivät ulkoile, vaan ne peuhaavat oljissa lämpimissä sisätiloissaan ja askartelevat eläintenhoitajan tuomien virikkeiden parissa. Porsas seurailee emoaan ja imee siltä maitoa ravinnokseen, mutta pyörittelee jo kärsällään virikepalloista pieniä makupaloja. Välillä poikanen jää emostaan jälkeen ja alkaa röhkiä kimeästi. Sen vanhemmat sisaruksetkin osaavat tarvittaessa auttaa kärsällä tuupaten, jos joku este on pienelle possulle liian iso. Lauman nuorimmaisen ajasta suuri osa kuluu vielä nukkuen.

Sikojen vaarantuneet Amerikan serkut

Huulipekareita on ollut Korkeasaaressa vasta viime vuodesta. Ensimmäiset kaksi poikastaan ne saivat tänä kesänä. Laumassa on yksi täysikasvuinen uros. Luonnossa laumoissa on kymmeniä, jopa satoja yksilöitä, ja yhtä urosta kohden laumassa on aina muutama naaras.

Pekarit ovat sikojen pienikokoisia amerikkalaisia sukulaisia. Huulipekarilla on laaja levinneisyys Etelä- ja Väli-Amerikassa, mutta kanta on vähenevä ja laji vaarantunut. Suurin uhka on elinympäristön raivaus laidunmaaksi sekä asutuksen ja metsätalouden tarpeisiin. Huulipekari on saanut nimensä kärsän sivuilla olevasta vaaleasta alueesta, joka muistuttaa ylähuulta.